En varsinaisesti vihaa joulua. Pidän joulusta oikein paljon, sikäli mikäli "joulu" merkitsee sitä parin vuorokauden mittaista löhölomailua ja ylensyömistä, jota vuosi toisensa jälkeen perheeni kanssa harrastamme.
Mutta. Mikäli "joulu" merkitsee sitä massahysteriaa ja ostovimmaa, mitä se näyttää merkitsevän (ainakin, jos sattuu vahingossa eksymään mihin tahansa keskisuureen kauppakeskukseen minä tahansa joulukuisena viikonloppuna), en ala.
Mikäli "joulu" merkitsee sitä, että hysteeriset naisihmiset lähtevät jälkikasvunsa kanssa vaeltamaan kyynärpäätaktiikalla läpi läpeensä neuroottisen ihmismassan, eivätkä välitä pätkääkään siitä, että kyynärpäästä saattaa saada silmäänsä myös täysin viaton toimittajaopiskelija, joka haluaisi vain ostaa yhden hehkulampun, eikä millään tavalla uhkaa viedä mainittujen hysteeristen naisihmisten hinkumia joululahjoja näiden nyrpeiden nenien edestä, en ala.
Mikäli "joulu" on yhtä kuin seuraavat, todelliset sitaatit (nimet ja muutamat yksityiskohdat muutettu idioottien suojelemiseksi), en ala:
"Mee sä, Sinikka-Marjatta, tuohon toiseen jonoon, niin äiti menee tähän toiseen, ja sit jos toinen jono liikkuu nopeemmin, vaihdetaan molemmat siihen!"
- Perheenäiti kirjakaupan kassalla
"Me ollaankin, hei, Kukka-Maaria, saatu ostettua tänään tosi paljon! Huomiselle jäi vaan Kaapon, Sepon, Keijon, Untamon, Lillukan, Kukka-Kakkelin ja Salen lahjat ja isin uus urheiluauto!"
- Perheenäiti kauppakeskuksen ihmismeressä
Muita jouluhysteriassa rasittavia asioita
- Joulumusiikki kauppakeskuksissa. LAST CHRISTMAS I GAVE YOU MY HEART BUT THE VERY NEXT DAY YOU PUNCHED ME IN THE FACE
- Joululevyt eli kuinka muuten ihan mukiinmenevät artistit onnistuvat myymään maailman huonointa musiikkia.
- Humpuukilehtien humpuukineuvokit; "Kuinka selviydyt joulustressistä", "Kuinka valmistat hyvää jouluruokaa koko suvulle", "Kuinka asennat talosi katolle paremmat jouluvalot kuin naapurisi", "Kuinka pääset eroon joulukiloista, jotka hankit syömällä koko suvun jouluruoat", "Kuinka vaihdat epämieluisan joululahjan mieluisampaan", "Viisi joululahjavinkkiä sille toimiston ärsyttävälle kyylälle, jolle on pakko ostaa lahja, koska muuten se luulee, että olet kamala haahka, eikä ikinä lakkaa levittämästä juorua, että sinä muka petät miestäsi, vaikka kuka nyt ei sitä renttua pettäisi, kysyn vaan"
Onneksi jouluhysteria on kohta ohi. Onneksi kohta voi taas kulkea ihmisten ilmoilla pelkäämättä, että joku vihainen täti iskee joululahjakassilla lapaluihin tai kuristaa jouluvaloihin.
Paitsi että:
Vaikka jouluasiat ovat päällimmäisenä mielessä, kannattaa uudenvuoden juhlien valmistelut jo aloittaa!
Iltasanomat, 19.12.2011
maanantai 19. joulukuuta 2011
tiistai 13. joulukuuta 2011
Vastustaja
"Sä et taas voi tykätä tästä, kun kaikki muut hypettää."
- Keskimäärin jokainen kaverini, ystäväni, sukulaiseni ja kollegani ikinä
Minulla on ongelma. Olen tahtomattani ärsyttävä wannabe-hipsteri, joka ei suostu pitämään asioista, jos ne ovat suosittuja.
Epäilen taipumukseni juontavan juurensa jonnekin ala- ja yläastevuosieni taitteeseen ja niihin kohtalokkaisiin hetkiin, kun kaikki ikäiseni nuoret naisenalut ryhtyivät shoppailemaan Henkkamaukassa. Kun muut pukeutuivat pinkkeihin pooloneuleisiin, minulla oli ruskea mokkanahkatakki tai vihreä poncho (olin mielestäni äärimmäisen cool). Samoihin aikoihin Suomi-räpin hyökyaalto pyyhkäisi päijäthämäläisen mäkihyppykaupungin yli, mutta minä halusin kuunnella vain Adiemusta ja Eros Ramazzottia.
Henkkamaukkanegaationi on ja pysyy, enkä vieläkään osaa suhtautua avoimin mielin asioihin ja ilmiöihin, joita huomaan muun maailman hehkuttavan. Minun täytyy kuvitella, että löydän artistit, elokuvat ja tv-sarjat ihan itse, enkä suinkaan kenenkään muun painostuksesta (poikkeus: muutamat lähipiiriini ihmiset, joilla on Hyvä Maku, ja joiden viihdesuosituksia suostun siksi kuuntelemaan).
Minä pukeudun tasan niin kuin itse haluan (on muuten äärimmäisen käytännöllistä pukeutua samalla tavoin vuodesta toiseen; sitä on väistämättä muodikas kerran viidessä vuodessa!), kuuntelen ihan itse YouTubesta löytämiäni vähän noloja bändejä, enkä ainakaan tasan varmasti suostu vieläkään katsomaan sitä elokuvaa seksuaalisesti hämmentyneistä lehmipojista.
Ryhdyin pohtimaan vastarannankiiskeyttäni, koska katson nykyään joka tiistai jakson verran sarjaa, jonka paheksumiseen olen käyttänyt suunnattomat määrät energiaani, ja jonka huumorin olen jyrkästi todennut olevan täysin turhaa ja typerää.
Enkä vieläkään seuraa sarjaa siksi, että se olisi mielestäni jotenkin uskomattoman hyvä tai edes viihdyttävä. Siinä on muutamia hauskoja repliikkejä ja se kommentoi ajankohtaisia asioita toisinaan hyvinkin osuvasti, mutta kieltäydyn myöntämästä sen loistavuutta tai ymmärtämästä hypeä, joka sen ympärille on kehkeytynyt.
Mutta on se nyt perkele, kun mainostoimisto Buddha upeine työntekijöineen naurattaa aivan holtittomasti, ja olen sen takia melkein valmis myöntämään, että sokeakin kana saattaa joskus löytää jyvän.
"Kaikki mun ideani oli omasta mielestä nokkelia, eikse tällä alalla riitä?"
Lopullisen takinkääntäjän leiman voi tosin lyödä otsaani vasta siinä vaiheessa, kun a) ostan älypyhelimen ja b) luovun kannettavasta CD-soittimestani ja vaihdan sen mp3-soittimeen
- Keskimäärin jokainen kaverini, ystäväni, sukulaiseni ja kollegani ikinä
Minulla on ongelma. Olen tahtomattani ärsyttävä wannabe-hipsteri, joka ei suostu pitämään asioista, jos ne ovat suosittuja.
Epäilen taipumukseni juontavan juurensa jonnekin ala- ja yläastevuosieni taitteeseen ja niihin kohtalokkaisiin hetkiin, kun kaikki ikäiseni nuoret naisenalut ryhtyivät shoppailemaan Henkkamaukassa. Kun muut pukeutuivat pinkkeihin pooloneuleisiin, minulla oli ruskea mokkanahkatakki tai vihreä poncho (olin mielestäni äärimmäisen cool). Samoihin aikoihin Suomi-räpin hyökyaalto pyyhkäisi päijäthämäläisen mäkihyppykaupungin yli, mutta minä halusin kuunnella vain Adiemusta ja Eros Ramazzottia.
Henkkamaukkanegaationi on ja pysyy, enkä vieläkään osaa suhtautua avoimin mielin asioihin ja ilmiöihin, joita huomaan muun maailman hehkuttavan. Minun täytyy kuvitella, että löydän artistit, elokuvat ja tv-sarjat ihan itse, enkä suinkaan kenenkään muun painostuksesta (poikkeus: muutamat lähipiiriini ihmiset, joilla on Hyvä Maku, ja joiden viihdesuosituksia suostun siksi kuuntelemaan).
Minä pukeudun tasan niin kuin itse haluan (on muuten äärimmäisen käytännöllistä pukeutua samalla tavoin vuodesta toiseen; sitä on väistämättä muodikas kerran viidessä vuodessa!), kuuntelen ihan itse YouTubesta löytämiäni vähän noloja bändejä, enkä ainakaan tasan varmasti suostu vieläkään katsomaan sitä elokuvaa seksuaalisesti hämmentyneistä lehmipojista.
Ryhdyin pohtimaan vastarannankiiskeyttäni, koska katson nykyään joka tiistai jakson verran sarjaa, jonka paheksumiseen olen käyttänyt suunnattomat määrät energiaani, ja jonka huumorin olen jyrkästi todennut olevan täysin turhaa ja typerää.
Enkä vieläkään seuraa sarjaa siksi, että se olisi mielestäni jotenkin uskomattoman hyvä tai edes viihdyttävä. Siinä on muutamia hauskoja repliikkejä ja se kommentoi ajankohtaisia asioita toisinaan hyvinkin osuvasti, mutta kieltäydyn myöntämästä sen loistavuutta tai ymmärtämästä hypeä, joka sen ympärille on kehkeytynyt.
Mutta on se nyt perkele, kun mainostoimisto Buddha upeine työntekijöineen naurattaa aivan holtittomasti, ja olen sen takia melkein valmis myöntämään, että sokeakin kana saattaa joskus löytää jyvän.
Lopullisen takinkääntäjän leiman voi tosin lyödä otsaani vasta siinä vaiheessa, kun a) ostan älypyhelimen ja b) luovun kannettavasta CD-soittimestani ja vaihdan sen mp3-soittimeen
perjantai 9. joulukuuta 2011
Multitalentti
Olen aina ollut ärsyttävä linssilude ja himoinnut huomiota. Tämä selittää muun muassa sen, että tunnen niin suurta vetoa harrastaa laajalle levinnyttä bloggaamista (blogeja tällä hetkellä: 8 kpl).
Yläasteikäisenä katsoin kateellisena huokaillen tarpeettomasti dramatisoituja dokumentteja lapsitähdistä, jotka olivat ehtineet saavutta viiteen ikävuoteen meneessä ihan kaiken.
Olen itse asiassa parempi kuin suuri osa lapsitähdistä. Olen tehnyt pitkän ja monialaisen uran viihteen parissa, ja olen juuri sellainen tuntematon suuruus, jonka saavutuksia ihastellaan vasta 50 vuotta kuolemani jälkeen.
Naura vain Shirley. Et tiedä, mikä monilahjakkuus sinulla on vastassasi!
Olen nimittäin (lainkaan liioittelematta) ollut...
Laulaja
Levytyksistäni suurimpia hittejä olivat "Joululaulupotpuri (1992)", "Talitintti (1993)" sekä "Flower Power (2000)". Jälkimainitun sanoitin itse (Muistan viel sen / tuon vuosikymmenen / ja vuoden kuuskytviis) ja sitä soitettiin (yleisön vastustuksesta huolimatta) yhden jalkarantalaisen nuorisotalon diskossa yhden (1) kerran. Tanssilattia oli lähes täynnä.
Muusikko
Harrastin kitaransoittoa noin kolme minuuttia vuonna 1995. Muutamaa vuotta myöhemmin laajensin repertuaariani sähköbassoon (3 min), rumpuihin (kolme tahtia, sitten putosin kärryiltä), pianoon (Jänis istui maassa ja Für Elisen intro) sekä nokkahuiluun (Iltakellot, When the Saints Go Marching In). Lopulta päätin jalomielisesti antaa pikkuveljelleni mahdollisuuden loistaa ja vetäydyin musiikkibisneksestä.
Kirjailija
Huom. julkaistu. Koskettava runoni "Kauniita hetkiä elämässäni" on julkaistu upeassa Kahdeksanraajainen purppuratähti -kirjassa vuonna 2002. Lisäksi tekstieni elokuvaoikeuksista on neuvoteltu useaan otteeseen.
Kirjallinen urani alkoi vuonna 1994, noin kaksi sekuntia sen jälkeen, kun opin tavaamaan. Kuten kaikki kirjailijat, työstän parhaillani (lue: aina) "projektia", joka ei ota valmistuakseen.
Käsikirjoittaja
Ensimmäisen näytelmäni kantaesitys oli vuonna 1996 Jalkarannan ala-asteella. Näytelmä oli nimeltään Tyhmät ja Järkevät, ja poiki kokonaisen sarjan jatko-osia (joista yhden kirjoitti ulkopuolinen käsikirjoittaja). Formaatista tehtiin jopa plagiaatteja. Ensimmäisen elokuvakäsikirjoitukseni tein vuonna 1997 ja TV-ohjelmia ryhdyin kirjoittamaan vuotta myöhemmin.
Ohjaaja
Koska olin tarkka visioistani, en sallinut kenenkään muun ohjaavan käsikirjoittamiani taideteoksia. Ohjasin siis itse kaikki Tyhmät ja Järkevät -sarjan näytelmät, kirjoittamani elokuvat sekä TV-sarjat. Myöhemmin ohjasin myös (käsikirjoittamani) ironisen joulunäytelmän ja (käsikirjoittamani) psykologisen kauhunäytelmän.
Näyttelijä
Esitin ensimmäiset improvisaatioroolini alle kymmenvuotiaana. Kirjoitin, luonnollisesti, itselleni roolit kaikkiin näytelmiini ja elokuviini, ja esiinnyin 2000-luvulla mm. Shakespearen Loppiaisaaton Violana ja neloisroolissa lahtelaisen taistolaisteatterin köyhyyteen pureutuvassa poikkitaiteellisessa spektaakkelissa.
Juontaja/MC/koomikko
Olen juontanut erilaisia modernin nuorisokulttuurin tapahtumia vuodesta 2007 asti ja piristänyt esiintymistäni hupaisilla kaskuilla, jotka ovat jääneet pysyvästi yleisöni huulille. Olen hyvin kysytty.
Toimittaja/valokuvaaja
Viimeisin meriitti pitkällä listallani. Olen työskennellyt muutamissa Suomen suurimmista mediataloista ja esiintynyt merkittävissä TV-lähetyksissä. Minulla on kontakteja sekä viihde- että politiikan maailmassa. Odottelen Pulitzeria ennen 25. syntymäpäivääni.
Mikäli olet jonkin monikansallisen tuotantoyhtiön edustaja ja etsit tiimiisi uskomattoman upeaa nuorta monilahjakkuutta, voit lopettaa etsintäsi tähän! Jätä yhteydenottopyyntö kommenteissa ja agenttini (jonka virkaa tällä hetkellä toimittaa: minä) palaa asiaan.
Yläasteikäisenä katsoin kateellisena huokaillen tarpeettomasti dramatisoituja dokumentteja lapsitähdistä, jotka olivat ehtineet saavutta viiteen ikävuoteen meneessä ihan kaiken.
Olen itse asiassa parempi kuin suuri osa lapsitähdistä. Olen tehnyt pitkän ja monialaisen uran viihteen parissa, ja olen juuri sellainen tuntematon suuruus, jonka saavutuksia ihastellaan vasta 50 vuotta kuolemani jälkeen.
Olen nimittäin (lainkaan liioittelematta) ollut...
Laulaja
Levytyksistäni suurimpia hittejä olivat "Joululaulupotpuri (1992)", "Talitintti (1993)" sekä "Flower Power (2000)". Jälkimainitun sanoitin itse (Muistan viel sen / tuon vuosikymmenen / ja vuoden kuuskytviis) ja sitä soitettiin (yleisön vastustuksesta huolimatta) yhden jalkarantalaisen nuorisotalon diskossa yhden (1) kerran. Tanssilattia oli lähes täynnä.
Muusikko
Harrastin kitaransoittoa noin kolme minuuttia vuonna 1995. Muutamaa vuotta myöhemmin laajensin repertuaariani sähköbassoon (3 min), rumpuihin (kolme tahtia, sitten putosin kärryiltä), pianoon (Jänis istui maassa ja Für Elisen intro) sekä nokkahuiluun (Iltakellot, When the Saints Go Marching In). Lopulta päätin jalomielisesti antaa pikkuveljelleni mahdollisuuden loistaa ja vetäydyin musiikkibisneksestä.
Kirjailija
Huom. julkaistu. Koskettava runoni "Kauniita hetkiä elämässäni" on julkaistu upeassa Kahdeksanraajainen purppuratähti -kirjassa vuonna 2002. Lisäksi tekstieni elokuvaoikeuksista on neuvoteltu useaan otteeseen.
Kirjallinen urani alkoi vuonna 1994, noin kaksi sekuntia sen jälkeen, kun opin tavaamaan. Kuten kaikki kirjailijat, työstän parhaillani (lue: aina) "projektia", joka ei ota valmistuakseen.
Käsikirjoittaja
Ensimmäisen näytelmäni kantaesitys oli vuonna 1996 Jalkarannan ala-asteella. Näytelmä oli nimeltään Tyhmät ja Järkevät, ja poiki kokonaisen sarjan jatko-osia (joista yhden kirjoitti ulkopuolinen käsikirjoittaja). Formaatista tehtiin jopa plagiaatteja. Ensimmäisen elokuvakäsikirjoitukseni tein vuonna 1997 ja TV-ohjelmia ryhdyin kirjoittamaan vuotta myöhemmin.
Ohjaaja
Koska olin tarkka visioistani, en sallinut kenenkään muun ohjaavan käsikirjoittamiani taideteoksia. Ohjasin siis itse kaikki Tyhmät ja Järkevät -sarjan näytelmät, kirjoittamani elokuvat sekä TV-sarjat. Myöhemmin ohjasin myös (käsikirjoittamani) ironisen joulunäytelmän ja (käsikirjoittamani) psykologisen kauhunäytelmän.
Näyttelijä
Esitin ensimmäiset improvisaatioroolini alle kymmenvuotiaana. Kirjoitin, luonnollisesti, itselleni roolit kaikkiin näytelmiini ja elokuviini, ja esiinnyin 2000-luvulla mm. Shakespearen Loppiaisaaton Violana ja neloisroolissa lahtelaisen taistolaisteatterin köyhyyteen pureutuvassa poikkitaiteellisessa spektaakkelissa.
Juontaja/MC/koomikko
Olen juontanut erilaisia modernin nuorisokulttuurin tapahtumia vuodesta 2007 asti ja piristänyt esiintymistäni hupaisilla kaskuilla, jotka ovat jääneet pysyvästi yleisöni huulille. Olen hyvin kysytty.
Toimittaja/valokuvaaja
Viimeisin meriitti pitkällä listallani. Olen työskennellyt muutamissa Suomen suurimmista mediataloista ja esiintynyt merkittävissä TV-lähetyksissä. Minulla on kontakteja sekä viihde- että politiikan maailmassa. Odottelen Pulitzeria ennen 25. syntymäpäivääni.
Mikäli olet jonkin monikansallisen tuotantoyhtiön edustaja ja etsit tiimiisi uskomattoman upeaa nuorta monilahjakkuutta, voit lopettaa etsintäsi tähän! Jätä yhteydenottopyyntö kommenteissa ja agenttini (jonka virkaa tällä hetkellä toimittaa: minä) palaa asiaan.
torstai 8. joulukuuta 2011
Muotitietoinen
Ottakaamme tähän alkuun muutamia yleisiä terveisiä:
RE: lahti, lahden vaakuna, lahti vaakuna, lahdenvaakuna, kuuluisia lahtelaisia
Hei sinä, joka olet päätynyt tälle sivulle Lahtea googlaamalla: ei täällä ole mitään nähtävää. Käy ennemmin Wikipediassa. Ja teille kahdelle (ilmiselvästi lahtelaiselle) googlaajalle tiedoksi, että "lahdenvaakuna" kirjoitetaan oikeaoppisesti erikseen, "Lahden vaakuna".
RE: gin tonic kurkku, gin+tonic+kurkku, gin tonic kurkulla, kurkku gin
Hei sinä, joka kaipaat "giniä kurkulla", tässä sinulle lyhyt ohje: kaada lasiin pari senttiä giniä (Hendrick's = paras) ja loppulasillinen tonicia. Pudota sekaan kurkkusiivu. Juo. Ei kestä kiittää!
Ja sitten itse asiaan!
Pohdin toisinaan, josko minun pitäisi perustaa muotiblogi. Älkää vielä tikahtuko nauruun, antakaa minun ensin selittää.
Muotibloggaajat ovat nykyinternetin vaikuttajia. Itsestään isin ostamalla järjestelmäkameralla "varpaat yhdessä, katse maassa, sormet tukassa" -valokuvia nettiin postailevat tyttö- ja poikalapset ovat modernin maailman idoleita; niitä tyyppejä, joiden mielipiteitä kuunnellaan ja joiden elämää kadehditaan.
Muotibloggaajat kutsutaan parhaisiin bileisiin. Heistä tulee parhaassa tapauksessa stylistejä ja he päätyvät valtakunnallisten lehtien sivuille esittelemään vaatekaappejaan (siksi, että niistä yleensä löytyy vastaus siihen, mitä sinun tulisi pukea yllesi, ellet olisi niin syntisen ruma). He ovat upeita ja maagisia. Vähän kuin ennenvanhaiset filmitähdet, jotka kelpaavat nykyään lähinnä juorulehtien "Kattokaa nyt, kun tääkin vosu oli taas kännissä" -lööppeihin.
Upea Elina esittelee kotiaan - katso kuvat!
Minä en ole muodikas. Näytän pääsääntöisesti 14-vuotiaalta pikkupojalta, joka käyttää äitinsä ostamia riemunkirjavia vaatteita. Minulta on mm. kysytty metroasemalla, eivätkö mainokset, joissa on vähäpukeisia naisia "oo susta niinku miehenä silleen tosi vaivaannuttavia?"
Olen kuitenkin ns. "fierce by association".
Omituiseen lähipiiriini kuuluu nimittäin ihmisiä, joiden vuoksi päädyn toisinaan hyvinkin glamrööseihin muotibileisiin. Siis sellaisiin jännittäviin kliinisenvalkoisiin tilaisuuksiin, joissa vaihdetaan poskisuudelmia ja syödään mansikoita skumpan kanssa. Tai sellaisille juorulehtien rakastamille örvellyskesteille, joilla kaikki näyttävät hyvältä ja käyttäytyvät hyvin huonosti.
Näissä bileissä vaihtui vuosikymmen ja joku oksensi kattilaan.
Huomatkaa epämuodikas vesipullo.
Olen vakuuttunut, että näistä bileistä on tarttunut minuun hitunen couturea. Se ei, luonnollisestikaan, näy ulospäin (rakastan rumia huppareitani liikaa). Se purkautuu tiedostamattomana ymmärryksenä siitä, mikä on hot ja mikä not (osaan siis Huippista ja MuHua katsoessani osoittaa, kuka on aidosti in ja kuka auttamatta out; vapiskaa Heidi Klum ja Tyra Banks). Se tulee julki, kun bongaan netistä superihkut kengät ja huomaan niiden olevan McQueenit. Se on sitä, kun ymmärrän, että suurin osa vaatekaappini sisällöstä on siis so last season, mutten ole riittävän varakas tehdäkseni asialle jotain.
Jos perustaisin muotiblogin, se olisi kryptinen valokuvablogi, jonne lataisin taiteellisesti tärähtäneitä yksityiskohtakuvia supermuodikkaista asusteista tai tienvarteen inspiroivasti kuolleista oravista. Kuvien värisävyt olisi luonnollisesti heitetty hieman poskelleen photoshopissa.
Tähän tapaan. Huomatkaa trendikkään metallisävyinen ovenkahva.
Vaikken perustaisikaan muotiblogia, ajattelin herättä tämän avautumiskanavani henkiin. Seuraava merkintäni saattaa koskea Linnan juhlien etikettivirheitä. Pysykää kanavalla.
RE: lahti, lahden vaakuna, lahti vaakuna, lahdenvaakuna, kuuluisia lahtelaisia
Hei sinä, joka olet päätynyt tälle sivulle Lahtea googlaamalla: ei täällä ole mitään nähtävää. Käy ennemmin Wikipediassa. Ja teille kahdelle (ilmiselvästi lahtelaiselle) googlaajalle tiedoksi, että "lahdenvaakuna" kirjoitetaan oikeaoppisesti erikseen, "Lahden vaakuna".
RE: gin tonic kurkku, gin+tonic+kurkku, gin tonic kurkulla, kurkku gin
Hei sinä, joka kaipaat "giniä kurkulla", tässä sinulle lyhyt ohje: kaada lasiin pari senttiä giniä (Hendrick's = paras) ja loppulasillinen tonicia. Pudota sekaan kurkkusiivu. Juo. Ei kestä kiittää!
Ja sitten itse asiaan!
Pohdin toisinaan, josko minun pitäisi perustaa muotiblogi. Älkää vielä tikahtuko nauruun, antakaa minun ensin selittää.
Muotibloggaajat ovat nykyinternetin vaikuttajia. Itsestään isin ostamalla järjestelmäkameralla "varpaat yhdessä, katse maassa, sormet tukassa" -valokuvia nettiin postailevat tyttö- ja poikalapset ovat modernin maailman idoleita; niitä tyyppejä, joiden mielipiteitä kuunnellaan ja joiden elämää kadehditaan.
Muotibloggaajat kutsutaan parhaisiin bileisiin. Heistä tulee parhaassa tapauksessa stylistejä ja he päätyvät valtakunnallisten lehtien sivuille esittelemään vaatekaappejaan (siksi, että niistä yleensä löytyy vastaus siihen, mitä sinun tulisi pukea yllesi, ellet olisi niin syntisen ruma). He ovat upeita ja maagisia. Vähän kuin ennenvanhaiset filmitähdet, jotka kelpaavat nykyään lähinnä juorulehtien "Kattokaa nyt, kun tääkin vosu oli taas kännissä" -lööppeihin.
Minä en ole muodikas. Näytän pääsääntöisesti 14-vuotiaalta pikkupojalta, joka käyttää äitinsä ostamia riemunkirjavia vaatteita. Minulta on mm. kysytty metroasemalla, eivätkö mainokset, joissa on vähäpukeisia naisia "oo susta niinku miehenä silleen tosi vaivaannuttavia?"
Olen kuitenkin ns. "fierce by association".
Omituiseen lähipiiriini kuuluu nimittäin ihmisiä, joiden vuoksi päädyn toisinaan hyvinkin glamrööseihin muotibileisiin. Siis sellaisiin jännittäviin kliinisenvalkoisiin tilaisuuksiin, joissa vaihdetaan poskisuudelmia ja syödään mansikoita skumpan kanssa. Tai sellaisille juorulehtien rakastamille örvellyskesteille, joilla kaikki näyttävät hyvältä ja käyttäytyvät hyvin huonosti.
Huomatkaa epämuodikas vesipullo.
Olen vakuuttunut, että näistä bileistä on tarttunut minuun hitunen couturea. Se ei, luonnollisestikaan, näy ulospäin (rakastan rumia huppareitani liikaa). Se purkautuu tiedostamattomana ymmärryksenä siitä, mikä on hot ja mikä not (osaan siis Huippista ja MuHua katsoessani osoittaa, kuka on aidosti in ja kuka auttamatta out; vapiskaa Heidi Klum ja Tyra Banks). Se tulee julki, kun bongaan netistä superihkut kengät ja huomaan niiden olevan McQueenit. Se on sitä, kun ymmärrän, että suurin osa vaatekaappini sisällöstä on siis so last season, mutten ole riittävän varakas tehdäkseni asialle jotain.
Jos perustaisin muotiblogin, se olisi kryptinen valokuvablogi, jonne lataisin taiteellisesti tärähtäneitä yksityiskohtakuvia supermuodikkaista asusteista tai tienvarteen inspiroivasti kuolleista oravista. Kuvien värisävyt olisi luonnollisesti heitetty hieman poskelleen photoshopissa.
Vaikken perustaisikaan muotiblogia, ajattelin herättä tämän avautumiskanavani henkiin. Seuraava merkintäni saattaa koskea Linnan juhlien etikettivirheitä. Pysykää kanavalla.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Sovinisti
Pari vuotta sitten Audi-mieheksi ristitty Audin (nyt entinen) myyntijohtaja Esko Kiesi lausui muutamia painavia näkemyksiä naisista ja naisellisuudesta. Mediassa ja kansan syvissä riveissä kohistiin.
Alkuvuodesta Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki tituleerasi pääministeri Mari Kiviniemeä "kokovartaloministeriksi" ja taas väki villiintyi.
Tällä viikolla metelöintiin antoi aihetta entinen puolustusvoimain komentaja Arttu Hägglund, joka ruoti naismakuaan uusimmassa Anna-lehdessä. Pahaksi onnekseen Hägglund meni myöntämään, ettei lämpene läskeille.
Iltasanomien kyselyn mukaan Hägglundin puheet loukkaavat naisia, ja monet julkkisleidit ovatkin kiirehtineet torumaan Häggiksen (toivon tämän uuden lempinimen tarttuvan) puheita.
Tapaukset ovat saaneet minut raivon partaalle, mutta eivät suinkaan siksi, että nousisin telaketjuin varustautuneena puolustamaan naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Ehei.
Hermojani raastavat ne herttaiset ihmiset, joiden mielestä on väärin lausua vilpitön mielipiteensä julkisesti, koski se sitten naiset ulkonäköä ja sijoittelua kodinkoneiden välittömässä läheisyydessä tahi ei.
(Odotellaanpa tässä hetki, kun tätä lukemaan eksyneet, tarkoituksella "sovinisti"-sanaa googlettaneet sankarittaret heittelevät tavaroita ja ähisevät, että "Siis toihan on sovinistista, vaadin tasa-arvoa, barrikadeille siskot, ei anneta sikamiesten sortaa meitä, tämä on VÄÄRIN!"
Oletteko kihisseet tarpeeksenne? Kiva.)
Painavin yllä olevia lausuntoja vastustava argumentti on poikkeuksetta ollut se, että lausuntoja antaneiden herrojen olisi asemansa puolesta ollut parempi pitää suunsa kiinni.
Ja ymmärtäähän sen.
Ovathan Audin myyntijohtaja, Keskon pääjohtaja ja eläköitynyt kenraali melkoisia mielipidevaikuttajia, jotka saattavat kommenteillaan aiheuttaa uuden noitavainoon. Siinä sitten rumat ja lihavat naiset poltetaan roviolla, eikä kellään ole enää kivaa.
Eivätkö naiset uskalla myöntää olevansa miesten suhteen aivan yhtä pinnallisia kuin Kiesi, Halmesmäki ja Häggis? Eivätkö naiset kehtaa lausua ääneen, että pitkä, tumma ja komea mies (jolla on rahaa ja valtaa) on yhä vieläkin monen tytön suurin unelma, eikä suinkaan keskivartalolihavuuteen taipuvainen kaljugeeniä kantava Tauno Tavis?
Vai onko naisten vain sallitumpaa kritisoida miehiä?
"Kato kun naisia on sorrettu niin pitkään, niin kyllä me nyt saadaan vähän piikitellä!"
Lopettakaamme, näin vappuviikon kunniaksi, vitsillä:
Miksi nainen pukeutuu hääpäivänään valkoiseen?
- Koska kaikki muutkin kodinkoneet ovat valkoisia.
PS. Itsehän pidän laihoista naisista. Sori.
Alkuvuodesta Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki tituleerasi pääministeri Mari Kiviniemeä "kokovartaloministeriksi" ja taas väki villiintyi.
Tällä viikolla metelöintiin antoi aihetta entinen puolustusvoimain komentaja Arttu Hägglund, joka ruoti naismakuaan uusimmassa Anna-lehdessä. Pahaksi onnekseen Hägglund meni myöntämään, ettei lämpene läskeille.
Iltasanomien kyselyn mukaan Hägglundin puheet loukkaavat naisia, ja monet julkkisleidit ovatkin kiirehtineet torumaan Häggiksen (toivon tämän uuden lempinimen tarttuvan) puheita.
Tapaukset ovat saaneet minut raivon partaalle, mutta eivät suinkaan siksi, että nousisin telaketjuin varustautuneena puolustamaan naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Ehei.
Hermojani raastavat ne herttaiset ihmiset, joiden mielestä on väärin lausua vilpitön mielipiteensä julkisesti, koski se sitten naiset ulkonäköä ja sijoittelua kodinkoneiden välittömässä läheisyydessä tahi ei.
(Odotellaanpa tässä hetki, kun tätä lukemaan eksyneet, tarkoituksella "sovinisti"-sanaa googlettaneet sankarittaret heittelevät tavaroita ja ähisevät, että "Siis toihan on sovinistista, vaadin tasa-arvoa, barrikadeille siskot, ei anneta sikamiesten sortaa meitä, tämä on VÄÄRIN!"
Oletteko kihisseet tarpeeksenne? Kiva.)
Painavin yllä olevia lausuntoja vastustava argumentti on poikkeuksetta ollut se, että lausuntoja antaneiden herrojen olisi asemansa puolesta ollut parempi pitää suunsa kiinni.
Ja ymmärtäähän sen.
Ovathan Audin myyntijohtaja, Keskon pääjohtaja ja eläköitynyt kenraali melkoisia mielipidevaikuttajia, jotka saattavat kommenteillaan aiheuttaa uuden noitavainoon. Siinä sitten rumat ja lihavat naiset poltetaan roviolla, eikä kellään ole enää kivaa.
Eivätkö naiset uskalla myöntää olevansa miesten suhteen aivan yhtä pinnallisia kuin Kiesi, Halmesmäki ja Häggis? Eivätkö naiset kehtaa lausua ääneen, että pitkä, tumma ja komea mies (jolla on rahaa ja valtaa) on yhä vieläkin monen tytön suurin unelma, eikä suinkaan keskivartalolihavuuteen taipuvainen kaljugeeniä kantava Tauno Tavis?
Vai onko naisten vain sallitumpaa kritisoida miehiä?
"Kato kun naisia on sorrettu niin pitkään, niin kyllä me nyt saadaan vähän piikitellä!"
Lopettakaamme, näin vappuviikon kunniaksi, vitsillä:
Miksi nainen pukeutuu hääpäivänään valkoiseen?
- Koska kaikki muutkin kodinkoneet ovat valkoisia.
PS. Itsehän pidän laihoista naisista. Sori.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Poliitikko
Kun olin seitsemäntoista, hankin yhdessä luokkatovereideni kanssa potkut opettajalle, joka ei tehnyt työtään hyvin. Äitini käski minun ryhtyä poliitikoksi. (Ja lisäsi, paheksuvasti tuhahtaen: "Kommunistiseen puolueeseen.")
Päätinkin siis äitini ja lähestyvien eduskuntavaalien inspiroimana kirjoittaa liudan poliittisia lupauksia. Kansanedustajaehdokkaiden yksityiskohtaisessa ja vakuuttavassa hengessä, totta kai. Voitte kaikki päättää itse, saisinko äänenne.
"Ihmisten tulee voida olla onnellisia ja tuntea olonsa turvalliseksi maassamme. Kaikkien tulee olla tasa-arvoisia ja saada samat lähtökohdat elämään, paitsi niiden ihmisten, jotka ponnistavat erilaisista lähtökohdista, ja joilla siksi on erilaiset avaimet elämään.
Kaiken pahan on loputtava, ja se onnistuu vain lopettamalla kaikki paha. Hyvän on lisäännyttävä, ja se on mahdollista vain, jos teemme työtä yhdessä ja kohdennamme rahoja oikeisiin kohteisiin.
Luonto on ihmiselle tärkeä resurssi, eikä sitä saa kadottaa. Suomen metsät ja järvet on pidettävä ennallaan, mutta niitä on samalla hyödynnettävä perusteellisesti, jotta suomalaisten luontolähtöiset elinkeinot voidaan turvata.
Asioita on tehtävä, jotta asiat voivat muuttua. Kaikkien asioiden ei tarvitse muuttua, mutta joidenkin täytyy, ja siksi olemmekin täällä yhdessä ja teemme kaikkemme, jotta Suomi olisi entistäkin parempi paikka elää!"
Päätinkin siis äitini ja lähestyvien eduskuntavaalien inspiroimana kirjoittaa liudan poliittisia lupauksia. Kansanedustajaehdokkaiden yksityiskohtaisessa ja vakuuttavassa hengessä, totta kai. Voitte kaikki päättää itse, saisinko äänenne.
Elina 2011!
"Ihmisten tulee voida olla onnellisia ja tuntea olonsa turvalliseksi maassamme. Kaikkien tulee olla tasa-arvoisia ja saada samat lähtökohdat elämään, paitsi niiden ihmisten, jotka ponnistavat erilaisista lähtökohdista, ja joilla siksi on erilaiset avaimet elämään.
Kaiken pahan on loputtava, ja se onnistuu vain lopettamalla kaikki paha. Hyvän on lisäännyttävä, ja se on mahdollista vain, jos teemme työtä yhdessä ja kohdennamme rahoja oikeisiin kohteisiin.
Luonto on ihmiselle tärkeä resurssi, eikä sitä saa kadottaa. Suomen metsät ja järvet on pidettävä ennallaan, mutta niitä on samalla hyödynnettävä perusteellisesti, jotta suomalaisten luontolähtöiset elinkeinot voidaan turvata.
Asioita on tehtävä, jotta asiat voivat muuttua. Kaikkien asioiden ei tarvitse muuttua, mutta joidenkin täytyy, ja siksi olemmekin täällä yhdessä ja teemme kaikkemme, jotta Suomi olisi entistäkin parempi paikka elää!"
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Viisuholisti
Kevään(i) kohokohta lähestyy. Toukokuisista lauantai-illoista parhainta vietetään tänä vuonna pari viikkoa tavallista aikaisemmin, jo 14.5. Päivämäärä on merkitty puhelimeeni, taskukalenteriini ja syvälle takaraivooni.
Euroviisut on (kansainvälisittäin ihan ESC vaan) tapahtuma, jossa suunnaton määrä huonoa musiikkia saa satoja miljoonia kuuntelijoita. Kliseiset lyriikat ja samalla kaavalla sävelletyt, toisinaan varovasti kantaa ottavat tanssibiisit yhdistävät eurooppalaisia tehokkaammiin kuin mikään solidaarisuusohjelma koskaan.
Musiikkimakuni on tavallisesti hyvin sivistynyt ja intellektuelli. Kuuntelen pikkunäppärää singer/songwriter poprockia ja epämääräistä kitaravetoista indierenkutusta.
Toukokuu ja Euroviisut muuttavat kaiken. Olen fanaattinen, vaikka olenkin seurannut kilpailua vasta vuodesta 2006 alkaen. Silloin olin yksi niistä, jotka pitivät Lordia suurena kansallisena häpeänä, ja jotka finaalin jälkeen suurimalla äänellä julistivat "tällasen vähän erikoisemman artistivalinnan" hienoutta.
Nykyään seuraan useiden viisumaiden esikarsintoja. Esimerkiksi Ruotsin Melodifestivalen näytetään vuosittain suorana FST:llä, viimeksi viime lauantaina.
Koostan vuosittain reilua kuukautta ennen finaalia henkilökohtaisen top kymppini. Toistaiseksi suurin osa suosikeistani on selviytynyt semifinaaleista finaaliin, mutta finaaliäänestyksessä Eurooppa on kanssani eri mieltä. Joka kerta.
Viisufinaalia edeltävä viikko on minulle pyhä. Semifinaali-iltoina minua on hyvin vaikea saada TV:n äärestä minnekään. Toistaiseksi ainoa riittävän hyvä syy on ollut Rufus Wainwrightin konsertti. Ymmärtänette.
Suomen edustajavalinnoista olen yleensä eri mieltä muun maan kanssa. (Paitsi Waldo's Peoplesta.) Etenkin viime vuonna hävetti.
Tänä vuonna myönnän riemulla maanpetturuuteni ja annan täydet 12 pistettä länsinaapuriin. Ruostin edustajan Eric Saaden kappale Popular on kaikkea sitä, mitä viisubiisiin kuuluukin olla; sopivan mauton, äärettömän tanssittava ja sinnikäs korvamato. Olisin äänestänyt Saadea jo viime vuonna, elleivät ruotsalaiset olisi lähettäneet väärää artistia Norjaan.
Euroviisut on (kansainvälisittäin ihan ESC vaan) tapahtuma, jossa suunnaton määrä huonoa musiikkia saa satoja miljoonia kuuntelijoita. Kliseiset lyriikat ja samalla kaavalla sävelletyt, toisinaan varovasti kantaa ottavat tanssibiisit yhdistävät eurooppalaisia tehokkaammiin kuin mikään solidaarisuusohjelma koskaan.
Musiikkimakuni on tavallisesti hyvin sivistynyt ja intellektuelli. Kuuntelen pikkunäppärää singer/songwriter poprockia ja epämääräistä kitaravetoista indierenkutusta.
Toukokuu ja Euroviisut muuttavat kaiken. Olen fanaattinen, vaikka olenkin seurannut kilpailua vasta vuodesta 2006 alkaen. Silloin olin yksi niistä, jotka pitivät Lordia suurena kansallisena häpeänä, ja jotka finaalin jälkeen suurimalla äänellä julistivat "tällasen vähän erikoisemman artistivalinnan" hienoutta.
Ystäväni järjestivät minulle viime kesänä
syntymäpäiväjuhlat, joiden teemana oli Euroviisut.
Esiinnyin moldovalaisena saksofonistina.
Nykyään seuraan useiden viisumaiden esikarsintoja. Esimerkiksi Ruotsin Melodifestivalen näytetään vuosittain suorana FST:llä, viimeksi viime lauantaina.
Koostan vuosittain reilua kuukautta ennen finaalia henkilökohtaisen top kymppini. Toistaiseksi suurin osa suosikeistani on selviytynyt semifinaaleista finaaliin, mutta finaaliäänestyksessä Eurooppa on kanssani eri mieltä. Joka kerta.
Viisufinaalia edeltävä viikko on minulle pyhä. Semifinaali-iltoina minua on hyvin vaikea saada TV:n äärestä minnekään. Toistaiseksi ainoa riittävän hyvä syy on ollut Rufus Wainwrightin konsertti. Ymmärtänette.
Tänä vuonna merkintäni ovat yllättävän rauhallisia.
Suomen edustajavalinnoista olen yleensä eri mieltä muun maan kanssa. (Paitsi Waldo's Peoplesta.) Etenkin viime vuonna hävetti.
Tänä vuonna myönnän riemulla maanpetturuuteni ja annan täydet 12 pistettä länsinaapuriin. Ruostin edustajan Eric Saaden kappale Popular on kaikkea sitä, mitä viisubiisiin kuuluukin olla; sopivan mauton, äärettömän tanssittava ja sinnikäs korvamato. Olisin äänestänyt Saadea jo viime vuonna, elleivät ruotsalaiset olisi lähettäneet väärää artistia Norjaan.
Äänestäminen ei onnistunut suomalaisesta liittymästä. Kokeilin.
Parhaat viisubiisit 2006-2010
5. Serebro: Song #1 (Venäjä, 2007)
4. Milan Stankovic: Ovo Je Balkan (Serbia, 2010)
3. Svetlana Loboda: Be My Valentine! (Ukraina, (2009)
2. Olia Tira feat. Sunstroke Project: Run Away (Moldova, 2010)
1. Sakis Rouvas: This Is Our Night (Kreikka, 2009)
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Lahesta
Sijainti Hollolan syleilyssä, Vesijärven (vetinen järvi) rannalla (lahdessa), noin 100 kilometriä Helsingistä Päijät-Hämeeseen
Väestö Lahtelaisia. Pääasiassa teinejä ja vanhuksia. Väestön harvat aikuiset ovat omaksuneet käyttäytymismallinsa joko teineiltä tai vanhuksilta. Yleisilmeeltään harmaankirjavaa kansaa. Lahtelaiset tervehtivät toisiaan vihamielisella tuijotuksella, mutta kiittävät bussikuskeja hymyillen.
Kieli Lahti. Kielelle ominaisia piirteitä ovat d-kirjaimen ja nen-päätteiden pois jättäminen (kts. punai__, keltai__). Päätteiden puuttumisen lisäksi muut sanaväännelmät ovat tyypillisiä (esim. numerot: ykköi, kakkoi, kolmoi jne.) Lahtelaiset ovat kotoisin "Lahesta".
Kulkuyhteydet Lahdesta pääsee pois helposti ja halvalla, sisäinen matkustaminen on hankalaa ja kallista. Bussilippujen hintoja korotetaan kerran vuodessa 20 sentillä. Nykyhinta 3€ (maaliskuu 2011).
Tärkeimmät vientituotteet Mäkihyppääjät, doping-skandaalit
Tärkeimmät kulttuurikeskukset Sibelius-talo (vanhukset) ja Kariniemen rantapuisto (teinit)
Pyhä eläin Pelikaani, jota kunnioitetaan ja rakastetaan syvästi, vaikkei siitä ole mihinkään.
Kuuluisia lahtelaisia Janne Ahonen, Jari Litmanen, Sininen
Merkintä on kirjoitettu 20 vuoden intensiivisen empiirisen tutkimustyön perusteella. Kirjoittaja ei ota vastuuta lukijoidensa huumorintajuttomuudesta.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Hinaaja
En pidä ismeistä. Aatteet ahdistavat minua. En suostu kallistumaan poliittisesti mihinkään suuntaan. Tahdon laukoa mielipiteitäni joutumatta leimatuksi city-hipiksi, kokkariksi, kommariksi tai miksilie puunhalaajaksi. En jaksa väitellä ja vääntää kättä. Kysyttäessä perustelen kaiken journalistisella sitoutumattomuudella ja kysyn väliäkö hällä.
Mutta annahan olla, jos joku tuhannen taalan tampio suvaitsee asettaa ihmisiä arvojärjestykseen sen perusteella, kenen kanssa he sänkynsä jakavat. Voi tampio-parkaa!
Homoaktivisti minussa nousee silmät leiskuen ja nyrkit ojossa barrikadeille, kun mistään mitään tietämättömät torvelot soittavat suutaan. Ai, luonnonoikku vai? Aijaa, etteikö meillä ole samoja oikeuksia? Pohjasakkaa? Eläimiinsekaantujia? Salaliitto? Mitä sieniä sä oikein vedät?
Minua ei saisi sateenkaarenkirjavan rekka-auton lavalle kirveelläkään. En suostuisi ikimaailmassa marssimaan Pride-paraatissa rauhanlippuun kietoutuneena. Minä vain tahdon korjata vääriä, valistumattomia mielipiteitä ja tehdä maailmasta vähän paremman paikan. Parhaiten se luultavasti onnistuisi, jos hellästi tönisin valistumattomia urveloita sateenkaarenkirjavien rekka-autojen alle, mutta toistaiseksi olen tyytynyt vain piipittämään internetissä. Ja kenties lausumaan muutamia valittuja sanoja yleisistä ihmisoikeuksista ja maalaisjärjestä, mikäli tilanne on sitä vaatinut.
Homoudesta väitteleminen on hulvatonta. On harvoja asioita, jotka kirvoittavat vastaväittelijöiltä niin riemastuttavia argumentteja, ja joista puhuessaan tietää olevansa täysin oikeassa.
PS. Edellisen merkintäni inspiroimana muutama kieroutunut ihmisyksilö kävi oppilaitokseni aulassa kimppuuni ja väkisinhalasi minua. Mikäli blogini siis toimii käänteispsykologisesti, tahtoisin ilmoittaa, että vihaan rahaa palavasti, enkä missään nimessä tahdo saada tuhansien eurojen käteislahjoituksia.
Mutta annahan olla, jos joku tuhannen taalan tampio suvaitsee asettaa ihmisiä arvojärjestykseen sen perusteella, kenen kanssa he sänkynsä jakavat. Voi tampio-parkaa!
Homoaktivisti minussa nousee silmät leiskuen ja nyrkit ojossa barrikadeille, kun mistään mitään tietämättömät torvelot soittavat suutaan. Ai, luonnonoikku vai? Aijaa, etteikö meillä ole samoja oikeuksia? Pohjasakkaa? Eläimiinsekaantujia? Salaliitto? Mitä sieniä sä oikein vedät?
Minua ei saisi sateenkaarenkirjavan rekka-auton lavalle kirveelläkään. En suostuisi ikimaailmassa marssimaan Pride-paraatissa rauhanlippuun kietoutuneena. Minä vain tahdon korjata vääriä, valistumattomia mielipiteitä ja tehdä maailmasta vähän paremman paikan. Parhaiten se luultavasti onnistuisi, jos hellästi tönisin valistumattomia urveloita sateenkaarenkirjavien rekka-autojen alle, mutta toistaiseksi olen tyytynyt vain piipittämään internetissä. Ja kenties lausumaan muutamia valittuja sanoja yleisistä ihmisoikeuksista ja maalaisjärjestä, mikäli tilanne on sitä vaatinut.
Homoudesta väitteleminen on hulvatonta. On harvoja asioita, jotka kirvoittavat vastaväittelijöiltä niin riemastuttavia argumentteja, ja joista puhuessaan tietää olevansa täysin oikeassa.
PS. Edellisen merkintäni inspiroimana muutama kieroutunut ihmisyksilö kävi oppilaitokseni aulassa kimppuuni ja väkisinhalasi minua. Mikäli blogini siis toimii käänteispsykologisesti, tahtoisin ilmoittaa, että vihaan rahaa palavasti, enkä missään nimessä tahdo saada tuhansien eurojen käteislahjoituksia.
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Ihmisvihaaja
Opiskelen ammattikorkeakoulussa. Oppilaitoksen käytäviä asuttaa lisäkseni liuta muita aikuisia ihmisiä.
Oppilaitoksessani järjestetään maanantaisen ylikansallisen vaaleanpunaisten sydänten päivän kunniaksi Halipäivä. Päivän tarkoitus on rohkaista oppilaita piristämään toistensa arkea ja halata niin maan perkeleesti. Ja, mikä parasta, jaossa on myös yleisen bestiksen titteli!
Peruskoulusta tuttu, taatusti epäsuosittujen oppilaiden mielialaa latistava halikilpailu (kilpailijat halaavat miljoonia ihmisiä ja pyytävät käpälöimiensä yksilöiden allekirjoitukset pahvisydämeen; eniten lääppinyt voittaa) käydään nyt myös minun koulussani! Ammattikorkeakoulussa! Missä opiskelijat ovat aikuisia ihmisiä ja osaavat varmaan käskemättäkin halata ystäviään!
Olen harkinnut verhoutuvani maanantaina piikkilankaan. Siitäkin huolimatta, että lämmin ja vastaanottavainen olemukseni luultavasti pitää halailijat kaukana aivan luonnostaan.
Minä en hali. Olen halannut parhaita ystäviäni viimeisten kahden vuoden aikana yhteensä viisi kertaa. Asunnossani asuvaa Naista olen halannut ystävyysvuosiemme aikana korkeintaan viidesti. Voi olla, että liioittelen.
Ystäviä sopii mielestäni halata, jos
1. Tapaamme pitkästä aikaa
2. Tulemme olemaan erossa pitkän aikaa
3. Ystävällä menee niin huonosti, etteivät sanaa enää riitä, ja on turvauduttava voimakeinoihin
(4. Gin tonic kuudentoista lajitoverinsa kanssa on sekoittanut harkintakykyni)
Mikäli siis liikut huomenna sen erään valtaisan oppilaitoksen käytävillä Pasilan asemaa vastapäätä ja näet vainoharhaisesti pälyilevän toimittajaopiskelijan, pysy kaukana.
Oppilaitoksessani järjestetään maanantaisen ylikansallisen vaaleanpunaisten sydänten päivän kunniaksi Halipäivä. Päivän tarkoitus on rohkaista oppilaita piristämään toistensa arkea ja halata niin maan perkeleesti. Ja, mikä parasta, jaossa on myös yleisen bestiksen titteli!
Peruskoulusta tuttu, taatusti epäsuosittujen oppilaiden mielialaa latistava halikilpailu (kilpailijat halaavat miljoonia ihmisiä ja pyytävät käpälöimiensä yksilöiden allekirjoitukset pahvisydämeen; eniten lääppinyt voittaa) käydään nyt myös minun koulussani! Ammattikorkeakoulussa! Missä opiskelijat ovat aikuisia ihmisiä ja osaavat varmaan käskemättäkin halata ystäviään!
Olen harkinnut verhoutuvani maanantaina piikkilankaan. Siitäkin huolimatta, että lämmin ja vastaanottavainen olemukseni luultavasti pitää halailijat kaukana aivan luonnostaan.
Minä en hali. Olen halannut parhaita ystäviäni viimeisten kahden vuoden aikana yhteensä viisi kertaa. Asunnossani asuvaa Naista olen halannut ystävyysvuosiemme aikana korkeintaan viidesti. Voi olla, että liioittelen.
Ystäviä sopii mielestäni halata, jos
1. Tapaamme pitkästä aikaa
2. Tulemme olemaan erossa pitkän aikaa
3. Ystävällä menee niin huonosti, etteivät sanaa enää riitä, ja on turvauduttava voimakeinoihin
(4. Gin tonic kuudentoista lajitoverinsa kanssa on sekoittanut harkintakykyni)
Mikäli siis liikut huomenna sen erään valtaisan oppilaitoksen käytävillä Pasilan asemaa vastapäätä ja näet vainoharhaisesti pälyilevän toimittajaopiskelijan, pysy kaukana.
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Kielioppikansallissosialisti
Pannukakkujahan voi tehdä eristysvaahdosta ja sokerista. Mitä sitten, jos joku nihkeä ruokaelitisti valittaa! Kyllähän kaikki tajuavat, että pannukakkuihin on pyritty, vaikka lopputulos maistuukin pahalta. Saisivat olla kiitollisia, että pannukakkuja edes tehdään!
Ihmiset tärvelevät minun työvälineeni. Suomen kielestä on tullut eristysvaahdosta ja sokerista tehty pannukakku. Enkä minä saa valittaa, koska hei, kieli muuttuu, älä oo niin kaavoihis kangistunut! Oikeat toimittajatkin ovat minua vastaan.
Jokaisesta pilkusta ja possessiivisuffiksista nillittäminen käy raskaaksi. Tahtoisin silti kantaa mukanani paksua punaista tussia ja korjata yhdyssana- ja yhdysmerkkivirheet kaikista holtittomasti vapauteen lasketuista mainoksista ja muista kirjallisista julkaisuista. Piirtelisin mielelläni punaisia rasteja myös niiden tolvakkeiden poskiin, jotka käyttävät sivistyssanoja väärin.
Enkä ole yksin.
Olen jo ryhtynyt piilottamaan Facebook-syötteestäni ne ihmiset, jotka toistuvasti osoittavat kieliopillisen välinpitämättömyytensä. Sori kaverit, ei mitään henkilökohtaista. Te vain vaikutatte tyhmiltä kaikkine "ammatti kouluinenne" ja "ystävän päivä juhlinenne".
Ihmiset tärvelevät minun työvälineeni. Suomen kielestä on tullut eristysvaahdosta ja sokerista tehty pannukakku. Enkä minä saa valittaa, koska hei, kieli muuttuu, älä oo niin kaavoihis kangistunut! Oikeat toimittajatkin ovat minua vastaan.
Törmäsin tähän kotimatkallani. En ollut tyytyväinen.
Jokaisesta pilkusta ja possessiivisuffiksista nillittäminen käy raskaaksi. Tahtoisin silti kantaa mukanani paksua punaista tussia ja korjata yhdyssana- ja yhdysmerkkivirheet kaikista holtittomasti vapauteen lasketuista mainoksista ja muista kirjallisista julkaisuista. Piirtelisin mielelläni punaisia rasteja myös niiden tolvakkeiden poskiin, jotka käyttävät sivistyssanoja väärin.
Enkä ole yksin.
Olen jo ryhtynyt piilottamaan Facebook-syötteestäni ne ihmiset, jotka toistuvasti osoittavat kieliopillisen välinpitämättömyytensä. Sori kaverit, ei mitään henkilökohtaista. Te vain vaikutatte tyhmiltä kaikkine "ammatti kouluinenne" ja "ystävän päivä juhlinenne".
tiistai 8. helmikuuta 2011
Snobi
"What are you? 85?"
Näin kysyi yhdysvaltalainen ystäväni, kun lauantai-iltaa aloitellessamme sekoitin itselleni gin tonicin.
Jos kelaamme elämäni elokuvaa tästä hetkestä noin neljä vuotta taaksepäin, näemme kohtauksen, jossa vietän iltaa silloisten luokkatovereideni kanssa. Katson hämmentyneenä drinkkilistaa, sillä en ole vielä löytänyt Sitä Oikeaa. Edelläni joku tilaa gin tonicin ja lausuu kohtalokkaat sanat:
"Tää on niin herrasmiesjuoma!"
Lemmen liekki syttyy.
Kelataan pari vuotta eteenpäin. Istun fiinissä lontoolaisessa ravintolassa ja illan isäntä, jonka kattohuoneistossa olemme seurueinemme hetkeä aikaisemmin ihailleet Thamesin ylle laskevaa aurinkoa, kysyy kummia.
"Oletko koskaan maistanut gin tonicia kurkun kanssa?"
En ole. En ole koskaan kuullutkaan moisesta. Herra tilaa minulle ja itselleen gin tonicit kurkulla ja tarjoilija nyökkää: "Certainly, sir."
Nautimme juomiamme pikkusormet koholla ja hymistelemme.
En ole vielä uskaltanut ottaa kokonaista kurkkua mukaani baariin. Joskus vielä kerään rohkeuteni ja teen sen. Isken puolen kilon kurkun baaritiskille ja pyydän, että jos laitatte tuosta sen limen tilalle. Maistuu paremmalta.
Raskaan maanantain GT
4 cl Gordon's Dry Giniä
Loppulasillinen tonicia (lasin koolla ei väliä)
Paksu kurkkusiivu
Nauti hämärässä, sohvalla loikoen ja unohda deadlinet, analyysit ja tiskipyödällä karvaa kasvavat kattilat.
Vaihtoehtoisesti voit kaapata kaverin mukaan ja käydä yksillä kolmen euron ginitonikeilla (maanantaista keskiviikkoon; ei sillä, että itse käyttäisin tarjousta koskaan hyväkseni).
Näin kysyi yhdysvaltalainen ystäväni, kun lauantai-iltaa aloitellessamme sekoitin itselleni gin tonicin.
Jos kelaamme elämäni elokuvaa tästä hetkestä noin neljä vuotta taaksepäin, näemme kohtauksen, jossa vietän iltaa silloisten luokkatovereideni kanssa. Katson hämmentyneenä drinkkilistaa, sillä en ole vielä löytänyt Sitä Oikeaa. Edelläni joku tilaa gin tonicin ja lausuu kohtalokkaat sanat:
"Tää on niin herrasmiesjuoma!"
Lemmen liekki syttyy.
Kelataan pari vuotta eteenpäin. Istun fiinissä lontoolaisessa ravintolassa ja illan isäntä, jonka kattohuoneistossa olemme seurueinemme hetkeä aikaisemmin ihailleet Thamesin ylle laskevaa aurinkoa, kysyy kummia.
"Oletko koskaan maistanut gin tonicia kurkun kanssa?"
En ole. En ole koskaan kuullutkaan moisesta. Herra tilaa minulle ja itselleen gin tonicit kurkulla ja tarjoilija nyökkää: "Certainly, sir."
Nautimme juomiamme pikkusormet koholla ja hymistelemme.
En ole vielä uskaltanut ottaa kokonaista kurkkua mukaani baariin. Joskus vielä kerään rohkeuteni ja teen sen. Isken puolen kilon kurkun baaritiskille ja pyydän, että jos laitatte tuosta sen limen tilalle. Maistuu paremmalta.
Raskaan maanantain GT
4 cl Gordon's Dry Giniä
Loppulasillinen tonicia (lasin koolla ei väliä)
Paksu kurkkusiivu
Nauti hämärässä, sohvalla loikoen ja unohda deadlinet, analyysit ja tiskipyödällä karvaa kasvavat kattilat.
Vaihtoehtoisesti voit kaapata kaverin mukaan ja käydä yksillä kolmen euron ginitonikeilla (maanantaista keskiviikkoon; ei sillä, että itse käyttäisin tarjousta koskaan hyväkseni).
maanantai 7. helmikuuta 2011
Mies
Asunnossani asuu Nainen. Olen tuntenut Naisen pian 11 vuotta. Olemme henkisesti naimisissa, halusimme sitä tai emme.
Olen jakanut asunnon Naisen kanssa reilut kaksi vuotta. Tänä aikana olen oppinut yhtä ja toista naiseudesta ja naisena olosta ja vakuuttunut siitä, että saatan sittenkin olla mies.
Naisen elämässä on viisi tärkeää asiaa:
Ylläpito
Peseytymiseen Nainen käyttää kahdeksaa (8) eri tuotetta. Olen laskenut. Päivittäisen kosmetiikan varastoimiseen tarvitaan kolme neljännestä wc:n peilikaapista. Hammastahnani ja -harjani mahtuvat sekaan juuri ja juuri. Kampakin hyvänä päivänä.
Yleishyödykkeet
Jumppapallo, käsipainot ja riisinkeitin (vain muutamia mainitakseni) ovat vain näennäisesti käyttämättömiä. Nainen käyttää niitä, kun en ole paikalla. Tavaroita peittävä puolen sentin pölykerros johtuu siitä, etten koskaan käy missään.
Värioppi
Mustavalkoinen kangas X ja mustavalkoinen kangas Y voivat olla syvässä ristiriidassa keskenään. Vihreä kängas Z ja vihreä kangas W eivät missään nimessä sovi yhteen ja niiden esteettinen kakofonia loukkaa Naista syvästi. Vain Nainen osaa yhdistellä värejä oikein, ja mikäli hän ripustaa vaaleanpunervan koristetupsun keittiöön, se sopii sinne täydellisesti.
Äiti
"Äiti tulee käymään" on salakieltä ja tarkoittaa kansankielisesti siivoustalkoita. Rehelliset leväperäisen elämän merkit tulee tuhota tyystin ja nopeasti, jotta Äiti voisi tyytyväisenä hymyillen todeta tyttärensä elävän hyvin ja kauniisti.
Tulevaisuus
"Muuten mä menisin sun kanssa naimisiin, mutta kun sä et oo mies, rikas, mua pidempi, etkä sä halua lapsia tai osta mulle timantteja. Enkä mä oo lesbo."
Nainen tietää tulevan puolisonsa sukunimen, vaikkei ole vielä tätä tavannut. Hän on päättänyt nimet myös neljälle lapselleen ja tietää avioituvansa 25-vuotiaana.
Olen jakanut asunnon Naisen kanssa reilut kaksi vuotta. Tänä aikana olen oppinut yhtä ja toista naiseudesta ja naisena olosta ja vakuuttunut siitä, että saatan sittenkin olla mies.
Naisen elämässä on viisi tärkeää asiaa:
Ylläpito
Peseytymiseen Nainen käyttää kahdeksaa (8) eri tuotetta. Olen laskenut. Päivittäisen kosmetiikan varastoimiseen tarvitaan kolme neljännestä wc:n peilikaapista. Hammastahnani ja -harjani mahtuvat sekaan juuri ja juuri. Kampakin hyvänä päivänä.
Yleishyödykkeet
Jumppapallo, käsipainot ja riisinkeitin (vain muutamia mainitakseni) ovat vain näennäisesti käyttämättömiä. Nainen käyttää niitä, kun en ole paikalla. Tavaroita peittävä puolen sentin pölykerros johtuu siitä, etten koskaan käy missään.
Värioppi
Mustavalkoinen kangas X ja mustavalkoinen kangas Y voivat olla syvässä ristiriidassa keskenään. Vihreä kängas Z ja vihreä kangas W eivät missään nimessä sovi yhteen ja niiden esteettinen kakofonia loukkaa Naista syvästi. Vain Nainen osaa yhdistellä värejä oikein, ja mikäli hän ripustaa vaaleanpunervan koristetupsun keittiöön, se sopii sinne täydellisesti.
Äiti
"Äiti tulee käymään" on salakieltä ja tarkoittaa kansankielisesti siivoustalkoita. Rehelliset leväperäisen elämän merkit tulee tuhota tyystin ja nopeasti, jotta Äiti voisi tyytyväisenä hymyillen todeta tyttärensä elävän hyvin ja kauniisti.
Tulevaisuus
"Muuten mä menisin sun kanssa naimisiin, mutta kun sä et oo mies, rikas, mua pidempi, etkä sä halua lapsia tai osta mulle timantteja. Enkä mä oo lesbo."
Nainen tietää tulevan puolisonsa sukunimen, vaikkei ole vielä tätä tavannut. Hän on päättänyt nimet myös neljälle lapselleen ja tietää avioituvansa 25-vuotiaana.
torstai 3. helmikuuta 2011
23
Blogien ensimmäiset merkinnät ovat painajaismaisia. Vielä kammottavammiksi ne äityvät, mikäli bloggaajan tulisi ammattinsa puolesta kyetä tuottamaan hyvää tekstiä niin unissaan kuin kesken benji-hypynkin.
Olen salaa monia asioita. Salaa siksi, että niin nuoriso sanoo. Tai sanoi ainakin silloin, kun olin oikeasti 19, enkä vain valehdellut olevani. "Tyyppi on salaa joku porvari!" huudahtelivat herkkäsieluiset lukiolaiset lahtelaisen ilmaisutaitopainotteisen lukion käytävillä, jos koulutoverin kännykkä sattui näyttämään tavallista tyyriimmältä.
Salaa voi olla mitä tahansa. Mitä tahansa voi olla niin salaa, ettei itsekään sitä tiedä ja tarvitaan joku lahtelaisen lukiolaisen kaltainen arjen sankari paljastamaan totuus.
Olen salaa toimittajaopiskelija, mutta älkää kertoko kenellekään. Pidän tätä blogia, koska opettaja käski. Mutta älkää kertoko sitäkään. Minulla on tämän lisäksi neljä hyvin salaista blogia, joista kiinnistavimmat ovat videomuodossa. Toisesta käy ilmi, että olen salaa cosplay-harrastaja ja toisesta, että olen toisinaan hyvin laiska päivittämään.
Aion paljastaa synkät salaisuuteni seuraavien seitsemän viikon aikana. Pysykää siis kanavalla, sillä tämä tirkistelytilaisuus ei toistu!
Olen salaa monia asioita. Salaa siksi, että niin nuoriso sanoo. Tai sanoi ainakin silloin, kun olin oikeasti 19, enkä vain valehdellut olevani. "Tyyppi on salaa joku porvari!" huudahtelivat herkkäsieluiset lukiolaiset lahtelaisen ilmaisutaitopainotteisen lukion käytävillä, jos koulutoverin kännykkä sattui näyttämään tavallista tyyriimmältä.
Salaa voi olla mitä tahansa. Mitä tahansa voi olla niin salaa, ettei itsekään sitä tiedä ja tarvitaan joku lahtelaisen lukiolaisen kaltainen arjen sankari paljastamaan totuus.
Olen salaa toimittajaopiskelija, mutta älkää kertoko kenellekään. Pidän tätä blogia, koska opettaja käski. Mutta älkää kertoko sitäkään. Minulla on tämän lisäksi neljä hyvin salaista blogia, joista kiinnistavimmat ovat videomuodossa. Toisesta käy ilmi, että olen salaa cosplay-harrastaja ja toisesta, että olen toisinaan hyvin laiska päivittämään.
Aion paljastaa synkät salaisuuteni seuraavien seitsemän viikon aikana. Pysykää siis kanavalla, sillä tämä tirkistelytilaisuus ei toistu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)