Kyttääjä

Olen tarkkaillut kattoni läpi kantautuvia ääniä systemaattisesti noin vuoden. Alun perin tarkoitukseni ei ollut harrastaa kerrostalokyttäämistä, sillä vaikka niveleni ja siviilisäätyni muuta toisinaan väittävätkin, en ole 90 ikävuotta lähestyvä tylsistynyt vanhus enkä katkeroitunut keski-ikäinen vanhapiika.

Aloitin tarkkailuni, koska olin ärtynyt jatkuvasta noin puolimetrisen nahkamakkaran aiheuttamasta itkuäänestä, joka kaikui yläkerran asunnon lisäksi omaan makuuhuoneeseeni. Tämä ratkiriemukas ääni kuului voimakkaimmin kello 7-9 aamulla ja 23-01 illalla. Päivisin en ehtinyt äänen taajuutta kartoittamaan, sillä harrastin yleensä töitä tai opiskelua.

Oletin optimistisesti, että yläpuolellani asuva ihmistoukka kasvaisi yli kroonisesta huutovaiheestaan, ja että saisin pian rauhan autuasta poikamieshenkilöelämääni häiritsevältä raastavalta kurkkukirunnalta.

Toukka kasvoi isommaksi ja herkesi huutamasta. Olin onnellinen noin kolmen vuorokauden ajan. Sitten joku lahjoitti toukalle valtavan laatikollisen legoja.

Ne eivät tule rauhassa.

Legolaatikko kaatuu makuuhuoneeni yläpuolella sijaitsevan lastenhuoneen matottomalle laminaattilattialle joka päivä järjestelmällisesti kello 9 ja kello 18. Päivän aikana legoja raahataan pitkin edellä mainittua matotonta laminaattilattiaa ja heitellään ympäriinsä. Illalla toinen henkilö, oletettavasti täysikasvuinen, potkii legot pitkin matotonta laminaattilattiaa lähemmäs niiden säilytyspaikkaa ja asettaa laatikkoon. Ex-toukka hikeentyy ja kaataa laatikon. Aikuishenkilö hikeentyy ja huutaa. Ex-toukka hikeentyy ja huutaa lujempaa. Aikuishenkilö tekee kompromissiratkaisun ja antaa ex-toukalle superpallon. Ex-toukka heittelee superpalloa.

Vuodenvaihteen jälkeen ex-toukka sai sisaruksen, ja jokailtaisen Lego-oopperan taustalla soi nyt myös hätääntyneen nahkamakkaran rääyntä. Uusi ihmistoukka huutaa vanhempaa sisarustaan enemmän, useammin ja epäinhimillisempiin kellonaikoihin.

Ex-toukka yrittää tällä hetkellä hakata lattiaa (tällä kertaa olohuoneessa, oman olohuoneeni yläpuolella) rikki jollakin kovasti muovilapiolta kuulostavalla asialla.

En ole koskaan halunnut lapsia. En halua niitä vastaisuudessakaan.

Ebenezer

En varsinaisesti vihaa joulua. Pidän joulusta oikein paljon, sikäli mikäli "joulu" merkitsee sitä parin vuorokauden mittaista löhölomailua ja ylensyömistä, jota vuosi toisensa jälkeen perheeni kanssa harrastamme.

Mutta. Mikäli "joulu" merkitsee sitä massahysteriaa ja ostovimmaa, mitä se näyttää merkitsevän (ainakin, jos sattuu vahingossa eksymään mihin tahansa keskisuureen kauppakeskukseen minä tahansa joulukuisena viikonloppuna), en ala.

Mikäli "joulu" merkitsee sitä, että hysteeriset naisihmiset lähtevät jälkikasvunsa kanssa vaeltamaan kyynärpäätaktiikalla läpi läpeensä neuroottisen ihmismassan, eivätkä välitä pätkääkään siitä, että kyynärpäästä saattaa saada silmäänsä myös täysin viaton toimittajaopiskelija, joka haluaisi vain ostaa yhden hehkulampun, eikä millään tavalla uhkaa viedä mainittujen hysteeristen naisihmisten hinkumia joululahjoja näiden nyrpeiden nenien edestä, en ala.

Mikäli "joulu" on yhtä kuin seuraavat, todelliset sitaatit (nimet ja muutamat yksityiskohdat muutettu idioottien suojelemiseksi), en ala:

"Mee sä, Sinikka-Marjatta, tuohon toiseen jonoon, niin äiti menee tähän toiseen, ja sit jos toinen jono liikkuu nopeemmin, vaihdetaan molemmat siihen!"
- Perheenäiti kirjakaupan kassalla

"Me ollaankin, hei, Kukka-Maaria, saatu ostettua tänään tosi paljon! Huomiselle jäi vaan Kaapon, Sepon, Keijon, Untamon, Lillukan, Kukka-Kakkelin ja Salen lahjat ja isin uus urheiluauto!"
- Perheenäiti kauppakeskuksen ihmismeressä

Muita jouluhysteriassa rasittavia asioita

- Joulumusiikki kauppakeskuksissa. LAST CHRISTMAS I GAVE YOU MY HEART BUT THE VERY NEXT DAY YOU PUNCHED ME IN THE FACE

- Joululevyt eli kuinka muuten ihan mukiinmenevät artistit onnistuvat myymään maailman huonointa musiikkia.

- Humpuukilehtien humpuukineuvokit; "Kuinka selviydyt joulustressistä", "Kuinka valmistat hyvää jouluruokaa koko suvulle", "Kuinka asennat talosi katolle paremmat jouluvalot kuin naapurisi", "Kuinka pääset eroon joulukiloista, jotka hankit syömällä koko suvun jouluruoat", "Kuinka vaihdat epämieluisan joululahjan mieluisampaan", "Viisi joululahjavinkkiä sille toimiston ärsyttävälle kyylälle, jolle on pakko ostaa lahja, koska muuten se luulee, että olet kamala haahka, eikä ikinä lakkaa levittämästä juorua, että sinä muka petät miestäsi, vaikka kuka nyt ei sitä renttua pettäisi, kysyn vaan"

Onneksi jouluhysteria on kohta ohi. Onneksi kohta voi taas kulkea ihmisten ilmoilla pelkäämättä, että joku vihainen täti iskee joululahjakassilla lapaluihin tai kuristaa jouluvaloihin.

Paitsi että:

Vaikka jouluasiat ovat päällimmäisenä mielessä, kannattaa uudenvuoden juhlien valmistelut jo aloittaa!
Iltasanomat, 19.12.2011

Vastustaja

"Sä et taas voi tykätä tästä, kun kaikki muut hypettää."
- Keskimäärin jokainen kaverini, ystäväni, sukulaiseni ja kollegani ikinä

Minulla on ongelma. Olen tahtomattani ärsyttävä wannabe-hipsteri, joka ei suostu pitämään asioista, jos ne ovat suosittuja.

Epäilen taipumukseni juontavan juurensa jonnekin ala- ja yläastevuosieni taitteeseen ja niihin kohtalokkaisiin hetkiin, kun kaikki ikäiseni nuoret naisenalut ryhtyivät shoppailemaan Henkkamaukassa. Kun muut pukeutuivat pinkkeihin pooloneuleisiin, minulla oli ruskea mokkanahkatakki tai vihreä poncho (olin mielestäni äärimmäisen cool). Samoihin aikoihin Suomi-räpin hyökyaalto pyyhkäisi päijäthämäläisen mäkihyppykaupungin yli, mutta minä halusin kuunnella vain Adiemusta ja Eros Ramazzottia.

Henkkamaukkanegaationi on ja pysyy, enkä vieläkään osaa suhtautua avoimin mielin asioihin ja ilmiöihin, joita huomaan muun maailman hehkuttavan. Minun täytyy kuvitella, että löydän artistit, elokuvat ja tv-sarjat ihan itse, enkä suinkaan kenenkään muun painostuksesta (poikkeus: muutamat lähipiiriini ihmiset, joilla on Hyvä Maku, ja joiden viihdesuosituksia suostun siksi kuuntelemaan).

Minä pukeudun tasan niin kuin itse haluan (on muuten äärimmäisen käytännöllistä pukeutua samalla tavoin vuodesta toiseen; sitä on väistämättä muodikas kerran viidessä vuodessa!), kuuntelen ihan itse YouTubesta löytämiäni vähän noloja bändejä, enkä ainakaan tasan varmasti suostu vieläkään katsomaan sitä elokuvaa seksuaalisesti hämmentyneistä lehmipojista.

Ryhdyin pohtimaan vastarannankiiskeyttäni, koska katson nykyään joka tiistai jakson verran sarjaa, jonka paheksumiseen olen käyttänyt suunnattomat määrät energiaani, ja jonka huumorin olen jyrkästi todennut olevan täysin turhaa ja typerää.

Enkä vieläkään seuraa sarjaa siksi, että se olisi mielestäni jotenkin uskomattoman hyvä tai edes viihdyttävä. Siinä on muutamia hauskoja repliikkejä ja se kommentoi ajankohtaisia asioita toisinaan hyvinkin osuvasti, mutta kieltäydyn myöntämästä sen loistavuutta tai ymmärtämästä hypeä, joka sen ympärille on kehkeytynyt.

Mutta on se nyt perkele, kun mainostoimisto Buddha upeine työntekijöineen naurattaa aivan holtittomasti, ja olen sen takia melkein valmis myöntämään, että sokeakin kana saattaa joskus löytää jyvän.

"Kaikki mun ideani oli omasta mielestä nokkelia, eikse tällä alalla riitä?"

Lopullisen takinkääntäjän leiman voi tosin lyödä otsaani vasta siinä vaiheessa, kun a) ostan älypyhelimen ja b) luovun kannettavasta CD-soittimestani ja vaihdan sen mp3-soittimeen