En varsinaisesti vihaa joulua. Pidän joulusta oikein paljon, sikäli mikäli "joulu" merkitsee sitä parin vuorokauden mittaista löhölomailua ja ylensyömistä, jota vuosi toisensa jälkeen perheeni kanssa harrastamme.
Mutta. Mikäli "joulu" merkitsee sitä massahysteriaa ja ostovimmaa, mitä se näyttää merkitsevän (ainakin, jos sattuu vahingossa eksymään mihin tahansa keskisuureen kauppakeskukseen minä tahansa joulukuisena viikonloppuna), en ala.
Mikäli "joulu" merkitsee sitä, että hysteeriset naisihmiset lähtevät jälkikasvunsa kanssa vaeltamaan kyynärpäätaktiikalla läpi läpeensä neuroottisen ihmismassan, eivätkä välitä pätkääkään siitä, että kyynärpäästä saattaa saada silmäänsä myös täysin viaton toimittajaopiskelija, joka haluaisi vain ostaa yhden hehkulampun, eikä millään tavalla uhkaa viedä mainittujen hysteeristen naisihmisten hinkumia joululahjoja näiden nyrpeiden nenien edestä, en ala.
Mikäli "joulu" on yhtä kuin seuraavat, todelliset sitaatit (nimet ja muutamat yksityiskohdat muutettu idioottien suojelemiseksi), en ala:
"Mee sä, Sinikka-Marjatta, tuohon toiseen jonoon, niin äiti menee tähän toiseen, ja sit jos toinen jono liikkuu nopeemmin, vaihdetaan molemmat siihen!"
- Perheenäiti kirjakaupan kassalla
"Me ollaankin, hei, Kukka-Maaria, saatu ostettua tänään tosi paljon! Huomiselle jäi vaan Kaapon, Sepon, Keijon, Untamon, Lillukan, Kukka-Kakkelin ja Salen lahjat ja isin uus urheiluauto!"
- Perheenäiti kauppakeskuksen ihmismeressä
Muita jouluhysteriassa rasittavia asioita
- Joulumusiikki kauppakeskuksissa. LAST CHRISTMAS I GAVE YOU MY HEART BUT THE VERY NEXT DAY YOU PUNCHED ME IN THE FACE
- Joululevyt eli kuinka muuten ihan mukiinmenevät artistit onnistuvat myymään maailman huonointa musiikkia.
- Humpuukilehtien humpuukineuvokit; "Kuinka selviydyt joulustressistä", "Kuinka valmistat hyvää jouluruokaa koko suvulle", "Kuinka asennat talosi katolle paremmat jouluvalot kuin naapurisi", "Kuinka pääset eroon joulukiloista, jotka hankit syömällä koko suvun jouluruoat", "Kuinka vaihdat epämieluisan joululahjan mieluisampaan", "Viisi joululahjavinkkiä sille toimiston ärsyttävälle kyylälle, jolle on pakko ostaa lahja, koska muuten se luulee, että olet kamala haahka, eikä ikinä lakkaa levittämästä juorua, että sinä muka petät miestäsi, vaikka kuka nyt ei sitä renttua pettäisi, kysyn vaan"
Onneksi jouluhysteria on kohta ohi. Onneksi kohta voi taas kulkea ihmisten ilmoilla pelkäämättä, että joku vihainen täti iskee joululahjakassilla lapaluihin tai kuristaa jouluvaloihin.
Paitsi että:
Vaikka jouluasiat ovat päällimmäisenä mielessä, kannattaa uudenvuoden juhlien valmistelut jo aloittaa!
Iltasanomat, 19.12.2011
maanantai 19. joulukuuta 2011
tiistai 13. joulukuuta 2011
Vastustaja
"Sä et taas voi tykätä tästä, kun kaikki muut hypettää."
- Keskimäärin jokainen kaverini, ystäväni, sukulaiseni ja kollegani ikinä
Minulla on ongelma. Olen tahtomattani ärsyttävä wannabe-hipsteri, joka ei suostu pitämään asioista, jos ne ovat suosittuja.
Epäilen taipumukseni juontavan juurensa jonnekin ala- ja yläastevuosieni taitteeseen ja niihin kohtalokkaisiin hetkiin, kun kaikki ikäiseni nuoret naisenalut ryhtyivät shoppailemaan Henkkamaukassa. Kun muut pukeutuivat pinkkeihin pooloneuleisiin, minulla oli ruskea mokkanahkatakki tai vihreä poncho (olin mielestäni äärimmäisen cool). Samoihin aikoihin Suomi-räpin hyökyaalto pyyhkäisi päijäthämäläisen mäkihyppykaupungin yli, mutta minä halusin kuunnella vain Adiemusta ja Eros Ramazzottia.
Henkkamaukkanegaationi on ja pysyy, enkä vieläkään osaa suhtautua avoimin mielin asioihin ja ilmiöihin, joita huomaan muun maailman hehkuttavan. Minun täytyy kuvitella, että löydän artistit, elokuvat ja tv-sarjat ihan itse, enkä suinkaan kenenkään muun painostuksesta (poikkeus: muutamat lähipiiriini ihmiset, joilla on Hyvä Maku, ja joiden viihdesuosituksia suostun siksi kuuntelemaan).
Minä pukeudun tasan niin kuin itse haluan (on muuten äärimmäisen käytännöllistä pukeutua samalla tavoin vuodesta toiseen; sitä on väistämättä muodikas kerran viidessä vuodessa!), kuuntelen ihan itse YouTubesta löytämiäni vähän noloja bändejä, enkä ainakaan tasan varmasti suostu vieläkään katsomaan sitä elokuvaa seksuaalisesti hämmentyneistä lehmipojista.
Ryhdyin pohtimaan vastarannankiiskeyttäni, koska katson nykyään joka tiistai jakson verran sarjaa, jonka paheksumiseen olen käyttänyt suunnattomat määrät energiaani, ja jonka huumorin olen jyrkästi todennut olevan täysin turhaa ja typerää.
Enkä vieläkään seuraa sarjaa siksi, että se olisi mielestäni jotenkin uskomattoman hyvä tai edes viihdyttävä. Siinä on muutamia hauskoja repliikkejä ja se kommentoi ajankohtaisia asioita toisinaan hyvinkin osuvasti, mutta kieltäydyn myöntämästä sen loistavuutta tai ymmärtämästä hypeä, joka sen ympärille on kehkeytynyt.
Mutta on se nyt perkele, kun mainostoimisto Buddha upeine työntekijöineen naurattaa aivan holtittomasti, ja olen sen takia melkein valmis myöntämään, että sokeakin kana saattaa joskus löytää jyvän.
"Kaikki mun ideani oli omasta mielestä nokkelia, eikse tällä alalla riitä?"
Lopullisen takinkääntäjän leiman voi tosin lyödä otsaani vasta siinä vaiheessa, kun a) ostan älypyhelimen ja b) luovun kannettavasta CD-soittimestani ja vaihdan sen mp3-soittimeen
- Keskimäärin jokainen kaverini, ystäväni, sukulaiseni ja kollegani ikinä
Minulla on ongelma. Olen tahtomattani ärsyttävä wannabe-hipsteri, joka ei suostu pitämään asioista, jos ne ovat suosittuja.
Epäilen taipumukseni juontavan juurensa jonnekin ala- ja yläastevuosieni taitteeseen ja niihin kohtalokkaisiin hetkiin, kun kaikki ikäiseni nuoret naisenalut ryhtyivät shoppailemaan Henkkamaukassa. Kun muut pukeutuivat pinkkeihin pooloneuleisiin, minulla oli ruskea mokkanahkatakki tai vihreä poncho (olin mielestäni äärimmäisen cool). Samoihin aikoihin Suomi-räpin hyökyaalto pyyhkäisi päijäthämäläisen mäkihyppykaupungin yli, mutta minä halusin kuunnella vain Adiemusta ja Eros Ramazzottia.
Henkkamaukkanegaationi on ja pysyy, enkä vieläkään osaa suhtautua avoimin mielin asioihin ja ilmiöihin, joita huomaan muun maailman hehkuttavan. Minun täytyy kuvitella, että löydän artistit, elokuvat ja tv-sarjat ihan itse, enkä suinkaan kenenkään muun painostuksesta (poikkeus: muutamat lähipiiriini ihmiset, joilla on Hyvä Maku, ja joiden viihdesuosituksia suostun siksi kuuntelemaan).
Minä pukeudun tasan niin kuin itse haluan (on muuten äärimmäisen käytännöllistä pukeutua samalla tavoin vuodesta toiseen; sitä on väistämättä muodikas kerran viidessä vuodessa!), kuuntelen ihan itse YouTubesta löytämiäni vähän noloja bändejä, enkä ainakaan tasan varmasti suostu vieläkään katsomaan sitä elokuvaa seksuaalisesti hämmentyneistä lehmipojista.
Ryhdyin pohtimaan vastarannankiiskeyttäni, koska katson nykyään joka tiistai jakson verran sarjaa, jonka paheksumiseen olen käyttänyt suunnattomat määrät energiaani, ja jonka huumorin olen jyrkästi todennut olevan täysin turhaa ja typerää.
Enkä vieläkään seuraa sarjaa siksi, että se olisi mielestäni jotenkin uskomattoman hyvä tai edes viihdyttävä. Siinä on muutamia hauskoja repliikkejä ja se kommentoi ajankohtaisia asioita toisinaan hyvinkin osuvasti, mutta kieltäydyn myöntämästä sen loistavuutta tai ymmärtämästä hypeä, joka sen ympärille on kehkeytynyt.
Mutta on se nyt perkele, kun mainostoimisto Buddha upeine työntekijöineen naurattaa aivan holtittomasti, ja olen sen takia melkein valmis myöntämään, että sokeakin kana saattaa joskus löytää jyvän.
Lopullisen takinkääntäjän leiman voi tosin lyödä otsaani vasta siinä vaiheessa, kun a) ostan älypyhelimen ja b) luovun kannettavasta CD-soittimestani ja vaihdan sen mp3-soittimeen
perjantai 9. joulukuuta 2011
Multitalentti
Olen aina ollut ärsyttävä linssilude ja himoinnut huomiota. Tämä selittää muun muassa sen, että tunnen niin suurta vetoa harrastaa laajalle levinnyttä bloggaamista (blogeja tällä hetkellä: 8 kpl).
Yläasteikäisenä katsoin kateellisena huokaillen tarpeettomasti dramatisoituja dokumentteja lapsitähdistä, jotka olivat ehtineet saavutta viiteen ikävuoteen meneessä ihan kaiken.
Olen itse asiassa parempi kuin suuri osa lapsitähdistä. Olen tehnyt pitkän ja monialaisen uran viihteen parissa, ja olen juuri sellainen tuntematon suuruus, jonka saavutuksia ihastellaan vasta 50 vuotta kuolemani jälkeen.
Naura vain Shirley. Et tiedä, mikä monilahjakkuus sinulla on vastassasi!
Olen nimittäin (lainkaan liioittelematta) ollut...
Laulaja
Levytyksistäni suurimpia hittejä olivat "Joululaulupotpuri (1992)", "Talitintti (1993)" sekä "Flower Power (2000)". Jälkimainitun sanoitin itse (Muistan viel sen / tuon vuosikymmenen / ja vuoden kuuskytviis) ja sitä soitettiin (yleisön vastustuksesta huolimatta) yhden jalkarantalaisen nuorisotalon diskossa yhden (1) kerran. Tanssilattia oli lähes täynnä.
Muusikko
Harrastin kitaransoittoa noin kolme minuuttia vuonna 1995. Muutamaa vuotta myöhemmin laajensin repertuaariani sähköbassoon (3 min), rumpuihin (kolme tahtia, sitten putosin kärryiltä), pianoon (Jänis istui maassa ja Für Elisen intro) sekä nokkahuiluun (Iltakellot, When the Saints Go Marching In). Lopulta päätin jalomielisesti antaa pikkuveljelleni mahdollisuuden loistaa ja vetäydyin musiikkibisneksestä.
Kirjailija
Huom. julkaistu. Koskettava runoni "Kauniita hetkiä elämässäni" on julkaistu upeassa Kahdeksanraajainen purppuratähti -kirjassa vuonna 2002. Lisäksi tekstieni elokuvaoikeuksista on neuvoteltu useaan otteeseen.
Kirjallinen urani alkoi vuonna 1994, noin kaksi sekuntia sen jälkeen, kun opin tavaamaan. Kuten kaikki kirjailijat, työstän parhaillani (lue: aina) "projektia", joka ei ota valmistuakseen.
Käsikirjoittaja
Ensimmäisen näytelmäni kantaesitys oli vuonna 1996 Jalkarannan ala-asteella. Näytelmä oli nimeltään Tyhmät ja Järkevät, ja poiki kokonaisen sarjan jatko-osia (joista yhden kirjoitti ulkopuolinen käsikirjoittaja). Formaatista tehtiin jopa plagiaatteja. Ensimmäisen elokuvakäsikirjoitukseni tein vuonna 1997 ja TV-ohjelmia ryhdyin kirjoittamaan vuotta myöhemmin.
Ohjaaja
Koska olin tarkka visioistani, en sallinut kenenkään muun ohjaavan käsikirjoittamiani taideteoksia. Ohjasin siis itse kaikki Tyhmät ja Järkevät -sarjan näytelmät, kirjoittamani elokuvat sekä TV-sarjat. Myöhemmin ohjasin myös (käsikirjoittamani) ironisen joulunäytelmän ja (käsikirjoittamani) psykologisen kauhunäytelmän.
Näyttelijä
Esitin ensimmäiset improvisaatioroolini alle kymmenvuotiaana. Kirjoitin, luonnollisesti, itselleni roolit kaikkiin näytelmiini ja elokuviini, ja esiinnyin 2000-luvulla mm. Shakespearen Loppiaisaaton Violana ja neloisroolissa lahtelaisen taistolaisteatterin köyhyyteen pureutuvassa poikkitaiteellisessa spektaakkelissa.
Juontaja/MC/koomikko
Olen juontanut erilaisia modernin nuorisokulttuurin tapahtumia vuodesta 2007 asti ja piristänyt esiintymistäni hupaisilla kaskuilla, jotka ovat jääneet pysyvästi yleisöni huulille. Olen hyvin kysytty.
Toimittaja/valokuvaaja
Viimeisin meriitti pitkällä listallani. Olen työskennellyt muutamissa Suomen suurimmista mediataloista ja esiintynyt merkittävissä TV-lähetyksissä. Minulla on kontakteja sekä viihde- että politiikan maailmassa. Odottelen Pulitzeria ennen 25. syntymäpäivääni.
Mikäli olet jonkin monikansallisen tuotantoyhtiön edustaja ja etsit tiimiisi uskomattoman upeaa nuorta monilahjakkuutta, voit lopettaa etsintäsi tähän! Jätä yhteydenottopyyntö kommenteissa ja agenttini (jonka virkaa tällä hetkellä toimittaa: minä) palaa asiaan.
Yläasteikäisenä katsoin kateellisena huokaillen tarpeettomasti dramatisoituja dokumentteja lapsitähdistä, jotka olivat ehtineet saavutta viiteen ikävuoteen meneessä ihan kaiken.
Olen itse asiassa parempi kuin suuri osa lapsitähdistä. Olen tehnyt pitkän ja monialaisen uran viihteen parissa, ja olen juuri sellainen tuntematon suuruus, jonka saavutuksia ihastellaan vasta 50 vuotta kuolemani jälkeen.
Olen nimittäin (lainkaan liioittelematta) ollut...
Laulaja
Levytyksistäni suurimpia hittejä olivat "Joululaulupotpuri (1992)", "Talitintti (1993)" sekä "Flower Power (2000)". Jälkimainitun sanoitin itse (Muistan viel sen / tuon vuosikymmenen / ja vuoden kuuskytviis) ja sitä soitettiin (yleisön vastustuksesta huolimatta) yhden jalkarantalaisen nuorisotalon diskossa yhden (1) kerran. Tanssilattia oli lähes täynnä.
Muusikko
Harrastin kitaransoittoa noin kolme minuuttia vuonna 1995. Muutamaa vuotta myöhemmin laajensin repertuaariani sähköbassoon (3 min), rumpuihin (kolme tahtia, sitten putosin kärryiltä), pianoon (Jänis istui maassa ja Für Elisen intro) sekä nokkahuiluun (Iltakellot, When the Saints Go Marching In). Lopulta päätin jalomielisesti antaa pikkuveljelleni mahdollisuuden loistaa ja vetäydyin musiikkibisneksestä.
Kirjailija
Huom. julkaistu. Koskettava runoni "Kauniita hetkiä elämässäni" on julkaistu upeassa Kahdeksanraajainen purppuratähti -kirjassa vuonna 2002. Lisäksi tekstieni elokuvaoikeuksista on neuvoteltu useaan otteeseen.
Kirjallinen urani alkoi vuonna 1994, noin kaksi sekuntia sen jälkeen, kun opin tavaamaan. Kuten kaikki kirjailijat, työstän parhaillani (lue: aina) "projektia", joka ei ota valmistuakseen.
Käsikirjoittaja
Ensimmäisen näytelmäni kantaesitys oli vuonna 1996 Jalkarannan ala-asteella. Näytelmä oli nimeltään Tyhmät ja Järkevät, ja poiki kokonaisen sarjan jatko-osia (joista yhden kirjoitti ulkopuolinen käsikirjoittaja). Formaatista tehtiin jopa plagiaatteja. Ensimmäisen elokuvakäsikirjoitukseni tein vuonna 1997 ja TV-ohjelmia ryhdyin kirjoittamaan vuotta myöhemmin.
Ohjaaja
Koska olin tarkka visioistani, en sallinut kenenkään muun ohjaavan käsikirjoittamiani taideteoksia. Ohjasin siis itse kaikki Tyhmät ja Järkevät -sarjan näytelmät, kirjoittamani elokuvat sekä TV-sarjat. Myöhemmin ohjasin myös (käsikirjoittamani) ironisen joulunäytelmän ja (käsikirjoittamani) psykologisen kauhunäytelmän.
Näyttelijä
Esitin ensimmäiset improvisaatioroolini alle kymmenvuotiaana. Kirjoitin, luonnollisesti, itselleni roolit kaikkiin näytelmiini ja elokuviini, ja esiinnyin 2000-luvulla mm. Shakespearen Loppiaisaaton Violana ja neloisroolissa lahtelaisen taistolaisteatterin köyhyyteen pureutuvassa poikkitaiteellisessa spektaakkelissa.
Juontaja/MC/koomikko
Olen juontanut erilaisia modernin nuorisokulttuurin tapahtumia vuodesta 2007 asti ja piristänyt esiintymistäni hupaisilla kaskuilla, jotka ovat jääneet pysyvästi yleisöni huulille. Olen hyvin kysytty.
Toimittaja/valokuvaaja
Viimeisin meriitti pitkällä listallani. Olen työskennellyt muutamissa Suomen suurimmista mediataloista ja esiintynyt merkittävissä TV-lähetyksissä. Minulla on kontakteja sekä viihde- että politiikan maailmassa. Odottelen Pulitzeria ennen 25. syntymäpäivääni.
Mikäli olet jonkin monikansallisen tuotantoyhtiön edustaja ja etsit tiimiisi uskomattoman upeaa nuorta monilahjakkuutta, voit lopettaa etsintäsi tähän! Jätä yhteydenottopyyntö kommenteissa ja agenttini (jonka virkaa tällä hetkellä toimittaa: minä) palaa asiaan.
torstai 8. joulukuuta 2011
Muotitietoinen
Ottakaamme tähän alkuun muutamia yleisiä terveisiä:
RE: lahti, lahden vaakuna, lahti vaakuna, lahdenvaakuna, kuuluisia lahtelaisia
Hei sinä, joka olet päätynyt tälle sivulle Lahtea googlaamalla: ei täällä ole mitään nähtävää. Käy ennemmin Wikipediassa. Ja teille kahdelle (ilmiselvästi lahtelaiselle) googlaajalle tiedoksi, että "lahdenvaakuna" kirjoitetaan oikeaoppisesti erikseen, "Lahden vaakuna".
RE: gin tonic kurkku, gin+tonic+kurkku, gin tonic kurkulla, kurkku gin
Hei sinä, joka kaipaat "giniä kurkulla", tässä sinulle lyhyt ohje: kaada lasiin pari senttiä giniä (Hendrick's = paras) ja loppulasillinen tonicia. Pudota sekaan kurkkusiivu. Juo. Ei kestä kiittää!
Ja sitten itse asiaan!
Pohdin toisinaan, josko minun pitäisi perustaa muotiblogi. Älkää vielä tikahtuko nauruun, antakaa minun ensin selittää.
Muotibloggaajat ovat nykyinternetin vaikuttajia. Itsestään isin ostamalla järjestelmäkameralla "varpaat yhdessä, katse maassa, sormet tukassa" -valokuvia nettiin postailevat tyttö- ja poikalapset ovat modernin maailman idoleita; niitä tyyppejä, joiden mielipiteitä kuunnellaan ja joiden elämää kadehditaan.
Muotibloggaajat kutsutaan parhaisiin bileisiin. Heistä tulee parhaassa tapauksessa stylistejä ja he päätyvät valtakunnallisten lehtien sivuille esittelemään vaatekaappejaan (siksi, että niistä yleensä löytyy vastaus siihen, mitä sinun tulisi pukea yllesi, ellet olisi niin syntisen ruma). He ovat upeita ja maagisia. Vähän kuin ennenvanhaiset filmitähdet, jotka kelpaavat nykyään lähinnä juorulehtien "Kattokaa nyt, kun tääkin vosu oli taas kännissä" -lööppeihin.
Upea Elina esittelee kotiaan - katso kuvat!
Minä en ole muodikas. Näytän pääsääntöisesti 14-vuotiaalta pikkupojalta, joka käyttää äitinsä ostamia riemunkirjavia vaatteita. Minulta on mm. kysytty metroasemalla, eivätkö mainokset, joissa on vähäpukeisia naisia "oo susta niinku miehenä silleen tosi vaivaannuttavia?"
Olen kuitenkin ns. "fierce by association".
Omituiseen lähipiiriini kuuluu nimittäin ihmisiä, joiden vuoksi päädyn toisinaan hyvinkin glamrööseihin muotibileisiin. Siis sellaisiin jännittäviin kliinisenvalkoisiin tilaisuuksiin, joissa vaihdetaan poskisuudelmia ja syödään mansikoita skumpan kanssa. Tai sellaisille juorulehtien rakastamille örvellyskesteille, joilla kaikki näyttävät hyvältä ja käyttäytyvät hyvin huonosti.
Näissä bileissä vaihtui vuosikymmen ja joku oksensi kattilaan.
Huomatkaa epämuodikas vesipullo.
Olen vakuuttunut, että näistä bileistä on tarttunut minuun hitunen couturea. Se ei, luonnollisestikaan, näy ulospäin (rakastan rumia huppareitani liikaa). Se purkautuu tiedostamattomana ymmärryksenä siitä, mikä on hot ja mikä not (osaan siis Huippista ja MuHua katsoessani osoittaa, kuka on aidosti in ja kuka auttamatta out; vapiskaa Heidi Klum ja Tyra Banks). Se tulee julki, kun bongaan netistä superihkut kengät ja huomaan niiden olevan McQueenit. Se on sitä, kun ymmärrän, että suurin osa vaatekaappini sisällöstä on siis so last season, mutten ole riittävän varakas tehdäkseni asialle jotain.
Jos perustaisin muotiblogin, se olisi kryptinen valokuvablogi, jonne lataisin taiteellisesti tärähtäneitä yksityiskohtakuvia supermuodikkaista asusteista tai tienvarteen inspiroivasti kuolleista oravista. Kuvien värisävyt olisi luonnollisesti heitetty hieman poskelleen photoshopissa.
Tähän tapaan. Huomatkaa trendikkään metallisävyinen ovenkahva.
Vaikken perustaisikaan muotiblogia, ajattelin herättä tämän avautumiskanavani henkiin. Seuraava merkintäni saattaa koskea Linnan juhlien etikettivirheitä. Pysykää kanavalla.
RE: lahti, lahden vaakuna, lahti vaakuna, lahdenvaakuna, kuuluisia lahtelaisia
Hei sinä, joka olet päätynyt tälle sivulle Lahtea googlaamalla: ei täällä ole mitään nähtävää. Käy ennemmin Wikipediassa. Ja teille kahdelle (ilmiselvästi lahtelaiselle) googlaajalle tiedoksi, että "lahdenvaakuna" kirjoitetaan oikeaoppisesti erikseen, "Lahden vaakuna".
RE: gin tonic kurkku, gin+tonic+kurkku, gin tonic kurkulla, kurkku gin
Hei sinä, joka kaipaat "giniä kurkulla", tässä sinulle lyhyt ohje: kaada lasiin pari senttiä giniä (Hendrick's = paras) ja loppulasillinen tonicia. Pudota sekaan kurkkusiivu. Juo. Ei kestä kiittää!
Ja sitten itse asiaan!
Pohdin toisinaan, josko minun pitäisi perustaa muotiblogi. Älkää vielä tikahtuko nauruun, antakaa minun ensin selittää.
Muotibloggaajat ovat nykyinternetin vaikuttajia. Itsestään isin ostamalla järjestelmäkameralla "varpaat yhdessä, katse maassa, sormet tukassa" -valokuvia nettiin postailevat tyttö- ja poikalapset ovat modernin maailman idoleita; niitä tyyppejä, joiden mielipiteitä kuunnellaan ja joiden elämää kadehditaan.
Muotibloggaajat kutsutaan parhaisiin bileisiin. Heistä tulee parhaassa tapauksessa stylistejä ja he päätyvät valtakunnallisten lehtien sivuille esittelemään vaatekaappejaan (siksi, että niistä yleensä löytyy vastaus siihen, mitä sinun tulisi pukea yllesi, ellet olisi niin syntisen ruma). He ovat upeita ja maagisia. Vähän kuin ennenvanhaiset filmitähdet, jotka kelpaavat nykyään lähinnä juorulehtien "Kattokaa nyt, kun tääkin vosu oli taas kännissä" -lööppeihin.
Minä en ole muodikas. Näytän pääsääntöisesti 14-vuotiaalta pikkupojalta, joka käyttää äitinsä ostamia riemunkirjavia vaatteita. Minulta on mm. kysytty metroasemalla, eivätkö mainokset, joissa on vähäpukeisia naisia "oo susta niinku miehenä silleen tosi vaivaannuttavia?"
Olen kuitenkin ns. "fierce by association".
Omituiseen lähipiiriini kuuluu nimittäin ihmisiä, joiden vuoksi päädyn toisinaan hyvinkin glamrööseihin muotibileisiin. Siis sellaisiin jännittäviin kliinisenvalkoisiin tilaisuuksiin, joissa vaihdetaan poskisuudelmia ja syödään mansikoita skumpan kanssa. Tai sellaisille juorulehtien rakastamille örvellyskesteille, joilla kaikki näyttävät hyvältä ja käyttäytyvät hyvin huonosti.
Huomatkaa epämuodikas vesipullo.
Olen vakuuttunut, että näistä bileistä on tarttunut minuun hitunen couturea. Se ei, luonnollisestikaan, näy ulospäin (rakastan rumia huppareitani liikaa). Se purkautuu tiedostamattomana ymmärryksenä siitä, mikä on hot ja mikä not (osaan siis Huippista ja MuHua katsoessani osoittaa, kuka on aidosti in ja kuka auttamatta out; vapiskaa Heidi Klum ja Tyra Banks). Se tulee julki, kun bongaan netistä superihkut kengät ja huomaan niiden olevan McQueenit. Se on sitä, kun ymmärrän, että suurin osa vaatekaappini sisällöstä on siis so last season, mutten ole riittävän varakas tehdäkseni asialle jotain.
Jos perustaisin muotiblogin, se olisi kryptinen valokuvablogi, jonne lataisin taiteellisesti tärähtäneitä yksityiskohtakuvia supermuodikkaista asusteista tai tienvarteen inspiroivasti kuolleista oravista. Kuvien värisävyt olisi luonnollisesti heitetty hieman poskelleen photoshopissa.
Vaikken perustaisikaan muotiblogia, ajattelin herättä tämän avautumiskanavani henkiin. Seuraava merkintäni saattaa koskea Linnan juhlien etikettivirheitä. Pysykää kanavalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)