Kielipoliisi

Suomen Kuvalehdessä (SK 37/2012, ei linkitettävissä; lukekaa paperilehtiä. Aiheesta kirjoittaa myös Pauliina Penttilä) kerrotaan, että suomalaiset opiskelevat vähemmän kieliä kuin ennen.

Kouluissa ei välttämättä opeteta ns. erikoisia kieliä (lue: muuta kuin englantia ja ruotsia) ja jos opetetaan, niitä ei joko haluta opiskella tai pidetä tarpeellisina.Vanhemmat pelkäävät pienten räkänokkiensa ylirasittuvan, mikäli nämä sivistävät itseään esimerkiksi toisella kotimaisella, ja englantia pidetään ainoana oikeesti niinku tärkeenä kielenä. Ku sillä niinku pärjää kaikkialla ja kaikkihan sitä niinku puhuu.


Rakkaat suomalaiset,

Olette idiootteja. 

Terveisin,
Elina


Englannin opiskelu alaluokilla on täysin turhaa. Englanti on kieli, jota kuulee kaikkialla, ja lapsilla on ikävä tapa oppia hyvin nopeasti kaikki kuulemansa. Kun naperot hakkaavat kerrostaloasunnon laminaattilattiaa legopalikoilla vanhempiensa röhnöttäessä sohvalla Kauniiden ja rohkeiden kiemuroita möllöttäen, rakkaat nahkamakkarat oppivat väistämättä sanan tai kaksi. Itse osasin neljän vanhana todeta yllättävästä mummolareissusta kuultuani, että "Oh shit." (Kahdeksanvuotiaana korjasin jo isäni kielioppivirheitä, mutta sillä on enemmän tekemistä hankalan persoonani kuin kielten opiskelun kanssa.)

Lasten voi myös antaa pelata englanninkielisiä videopelejä, sillä niissä kaikissa ei ole tarkoituksena tuhota maailmaa ja keksiä luovia tapoja olla väkivaltainen. Niistä saattaa oppia kieliä. Niitä saa ilmaiseksi internetistä. Lapsesi on luultavasti jo ladannut niitä.

Yläasteella taas ei ole missään määrin rakentavaa pakottaa kapinoivia teini-ikäisiä opiskelemaan mitään uutta. Etenkään ruotsia. Etenkin, kun nk. pakkoruotsista on huolellisesti maalattu kammottava piru ja ikävä velvoite, joka ei siis 'ttu niinq tod kiinnosta maikka on homo.

SK:n jutussa mainittu ajatus ruotsin opintojen aloittamisesta kuudennella luokalla on nerokas. Kuudesluokkalaiset eivät vielä ole yläasteikäisiä esiteinihirviöitä ja saattavat näin ollen olla hieman avoimempia uusille asioille. Ja mikäli rakkaat lapsukaiset ovat ala-asteen kolmannella ryhtyneet lukemaan esimerkiksi saksaa (jonka akkusatiiveista ja datiiveista pitäisi kyllä kaiken rehellisyyden nimissä kertoa hyvin varoittavaan sävyyn jo ensimmäisellä oppitunnilla, jotta mukavalta tuntunut opiskelu ei yhtäkkiä muuttuisi sudokujen ratkomiseksi absinttihuuruissa), tuntuisi ruotsi varmasti paljon herttaisemmalta ja pehmoisemmalta lisältä kielirepertuaariin.


Kielten opiskelussa ei ole kyse vain uuden kielen ja kieliopin mekaanisesta ulkoa opettelusta. Ainakaan näin ei pitäisi olla. Uutta kieltä on lähes mahdotonta oppia oppimatta jotain myös niistä maista, joissa kyseistä kieltä puhutaan. Vieraiden kulttuurien tuntemus taas on tärkeää siksi, että se ennaltaehkäisee takapajuistumista ja isämmaallista (sic.) turvenuijuutta.

Suomeksi: jos ymmärrät vierasta kieltä, ymmärrät myös vierasta kulttuuria. Jos ymmärrät vierasta kulttuuria, ymmärrät kulttuurien välisiä eroja. Jos ymmärrät kulttuurien välisiä eroja, saat virallisesti luvan keskustella niistä, sillä päästät suustasi luultavasti perustellumpia ja vähemmän typeriä lausuntoja kuin henkilö, joka on köyttänyt itsensä hirsimökkinsä nurkkaan ja kieltäytyy katsomaan piha-aitaansa pidemmälle.


Ja koska joku kuitenkin kysyy: aloitin saksan opiskelun kolmannella luokalla ja englannin viidennellä. Olen lukenut pakollista ruotsia seitsemänneltä luokalta lähtien, japania enemmän tai vähemmän aktiivisesti ysiluokalta alkaen, yritin perehtyä ranskan kiemuroihin lukion ensimmäisellä ja venäjään ammattikorkeakoulussa. Parhaiten opin kieliä, joitä opiskelin alle 18-vuotiaana. 

En ole koskaan kokenut kielten opiskelua rasitteeksi, vaikka olenkin käynyt peruskouluni aikana, jolloin kielten opetuksessa käytettiin vähintään kymmenen vuotta vanhoja oppikirjoja, joissa opetettiin täysin vanhentuneita asioita (mieleeni on painunut ikiajoiksi ruotsinkirjani kappale "Leva loppan!", jossa ns. hummailtiin), ja jolloin opettajilla oli ikävä tapa pakottaa teniangstisia oppilaita taivuttamaan sanaa "en cykel" niin monesti, että se varmasti meni oikein, vaikka luokkakaverit nauroivat ja hiki valui niskassa. Olen aina ollut uskomattoman laiska opiskelija, joten jos kaltaiseni vetelys on selviytynyt peruskoulusta nelikielisenä, nykyajan vinkuiitoilla ei ole hätäpäivää.