Otin jonkin aikaa sitten osaa tilaisuuteen, jossa joukko journalistisesti suuntautuneita henkilöitä keskusteli alansa tukevaisuutta muovaavista tuoreista innovaatioista. Tilaisuudessa alati toistuvat avainsanat olivat visio ja proggis, joten jokainen aiempia merkintöjäni lukenut kykenee kenties päättelemään, kuinka intensiivisesti haaveilin visionäärien nilkkojen potkimisesta rautakärkisillä maihinnousukengillä.
Tilaisuus oli kaikesta huolimatta hyvin, hyvin opettavainen.
Parituntisen session aikana selvisi muun muassa, että alansa kroonisen murroksen kanssa alati taistelevat toimittajanplantut eivät ole koskaan käyttäneet YouTubea tai ainakaan ymmärtänet sen potentiaalia (ilmaisena ja avoimena) journalistisena tiedonvälityskanavana.
Ilmiselvää oli myös se, että vain pääkaupunkiseutulaisella journalismilla ja sen ammattilaisilla on väliä, ja että omista proggiksistaan ei parane puhua ääneen, koska jokin pahantahtoinen taho varastaa kuitenkin kaikki ideat ja jalostaa niistä kullanarvoisia lopputuotteita nopeammin kuin proggiksen alkuperäinen ideoija.
Puhumattakaan siitä, miten jokaisen henkilökohtaiset minä-keskeiset visiot ovat uniikkeja kuin alkutalven ensimmäisten pakkasöiden lumihiutaleet konsanaan, ja kiinnostavat aivan takuuvarmasti suuria yleisömassoja ympäri maailmaa.
Huomasin myös, ettei minusta voi koskaan tulla minkäänlaista viestinnällistä visionääriä, sillä minulla ei ole eksoottiselta kuulostavaa trooppiselta eläimeltä lainattua kutsumanimeä. Tähän on tultava muutos. Valitettavasti etunimestäni saa helpoimmin johdettua sanan "elefantti", mikä taas ei ole erityisen imartelevaa.
Kenties ryhdyn kutsumaan itseäni Dumboksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti